Tällaisena et ole Pamela Andersonia ennen nähnyt!

Pamela Anderson on esiintynyt ilman meikkiä aikaisemminkin, mutta tässä hän näyttää kaiken peittelemättä.

Pamela Denise Anderson on kanadalais-yhdysvaltalainen näyttelijä ja malli.

Hänet tunnetaan parhaiten roolistaan televisiosarja Baywatchissa sekä urastaan Playboy-mallina.

Pamela syntyi 1. heinäkuuta 1967

Ikää hänellä on 57 vuotta.

Anderson palasi televisioon keväällä 2005 sarjassa nimeltä Rivien välistä (Stacked).

Kyseisessä sarjassa Anderson näytteli Skyler Daytonia, kaunotarta, joka menee töihin kirjakauppaan.

Vuonna 2006 sarja lopetettiin sen vähäisen katsojamäärän vuoksi.

Kesäkuussa 2006 Pamela Anderson sai oman tähden Kanadan Walk of Fame -kävelykadulle. Samana vuonna hän esiintyi elokuvassa Borat, jossa elokuvan päähenkilö haluaa kidnapata ja naida Andersonin.

Anderson vieraili kolme päivää Australian Big Brother -sarjassa heinäkuussa 2008. Kuukautta myöhemmin alkoi hänen oma tositv-ohjelmansa, jota näytettiin myös Suomessa Subtv:llä alkuvuodesta 2009.

Vuonna 2010 Anderson oli mukana Amerikan Tanssii tähtien kanssa-ohjelmassa.

Tältä hän näyttää ilman meikkiä InStyle -lehden kuvattua hänet.

Teksti: jarikupiainen

Kommentit

Oma kommentti