Tällaiset ovat Saana Parviaisen uudet silikonit!

Saana ParviainenSaana Parviainen piipahti viime viikolla Tallinnassa hakemassa hieman kilpavarustusta rintavyöhykkeelleen. Puhelimen päähän tavoitettu iloiselta kuulostava neitokainen kertoo operaation sujuneen hyvin pieniä kipuja lukuunottamatta.

-Aikaisemmin minulla oli 2,8 desin silikonit, mutta nyt otin 4,5 desilitran rinnat, neitokainen kertoo. Kyseessä on luonnollisesti yhden implantin koko.

Saana ei halunnut itselleen nykypäivänä muodissa olevia pisaramallisia rintoja, vaan kunnon pallot ne kuulemma olla pitää.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Saana Parviainen

Kommentit

”69PANOMIES69 (vierailija), 27.3.2012 klo 15.47

Vain huonon omatunnon omaavat ottavat silarit.”

Tarkoitit varmaankin itsetuntoa, omatunto on ihan eri asia.

Voi pojat! Silikonirinnat voivat olla myös niin aidon näköiset ja tuntuiset että uppoaa teihin kuin väärä raha!Monilla tavis naisilla on sellaiset, eikä niistä vaan kuulutella lehtien palstoilla.

Mulla käy Saana sääliksi. Se on mustaki vuoden nuorempi ja tollanen maine. Ehkä se on vielä liian lapsi tajutakseen, että seki joskus haluaa vaan löytää jonku ihanan miehen jonka kans olla. Ja katuu kaikkia tekojaan, eniten niistä lapsi joskus sitten kärsii..

Saana on pilannu lyhyessä ajassa koko maineensa ja kaikki miehet vaan pitää sitä halpana ja likasena. Ois miettiny minkälaisen kuvan itestään ihmisille antaa, koska tuo maine seuraa sitä koko sen loppuelämän. Toivottavasti viisastut joskus Saana.

Oot nätti nainen, niin harmi ku sun maine on mitä on. Hyvää jatkoa elämääsi nyt kuitenki!

jos haluaa isot tissit, eikö kannattaisi laittaa sukkia tissiliiveihin, niistä pääsee eroonkin helpommin kun tulee katuma.

Taas jaksaa kun sai tyydytettyä tärkeiden uutisten nälkänsä!

Hymyn toimittajilla on sensaatiomainen vaisto löytää hyviä jutunaiheita!

Taas yksi julkisuudenelätti otti kumitissit (tai -pallot). Arvatenkin erään lehden piikkiin. Mistä näitä kouluttamattomia, näköjään aivottomiakin neitoja riittää? Sinne vain Jolenen ja Martinan jonon jatkoksi. Eikö esimerkiksi joku Inkamikälie saanut näillä implanteilla lisää itseluottamusta? Smilessä nekin tekeleet esiteltiin.

Voihan pallot! Nekö ne tekee ihmisen niin onnelliseksi. Voi tyttöparka, missähän sinunkin aivosi ovat vai eikö niitä ole sinulle edes annettu. Niin se taitaa ollakin

Siis pallot… Voi perkele mikä idiootti pilaa kauniit rintansa kumin kanssa…
Kuminuijalla päähän……….

Ei voi ymmärtää.. Eikö tuossa joudu melko kierteeseen, kun niitä palloja on sitten tietyn väliajoin uusittava. Entäs jos haluat jossain vaiheessa kokonaan eroon silikoneista. Jää vaan äärimmilleen venytetty nahka jäljelle.

Asiallisesti näihin neitosten tekemisiin.Kaikilla menee samaa rataa,epäonnistunut suhde jonka varjolla julkisuuteen,muodonmuutos-silikonit ottanut kaikki,sitten niiden esittelyä tai rohkeampia kuvia,jos ei strippariksi niin sitten laulamaan,kohu juttuja ym.Kyseessä vakavasti ottaen rahan lisäksi :Ekshibitionismi (lat. exhibere ’tuoda esiin’) eli sukupuolinen paljastamishäiriö tarkoittaa, että asianosainen kokee seksuaalista mielihyvää paljastaessaan sukuelimensä, tietyt ruumiinmuotonsa tai seksuaalisen toimintansa toisille ihmisille. Erityistä mielihyvää tuottaa seurannan kohteeksi joutuminen tai paljastelun kohteen reagoiminen.

Nykyään ekshibitionismin ymmärretään tarkoittavan laajempaa kokonaisuutta seksuaalisessa käyttäytymisessä kuin pelkkää sairaudeksi tai poikkeavuudeksi luokiteltavaa, kriminalisoitavaa seksuaalista käyttäytymishäiriötä. Ekshibitionismi voi tarkoittaa myös halua paljastaa itsensä sellaisella hyväksyttävällä tavalla, ettei se loukkaa toisia tai ole lakien vastainen. Ekshibitionismilla nykyään siis tarkoitetaan yleisemmin paljastamis- tai nähdyksitulemishalua. Häiriöllistä käyttäytymistä karakterisoi toiminnan pakkomielteisyys, pakottaminen nähdyksitulemiseen, toisten loukkaaminen ja toiminnan laittomuus. Esimerkiksi läpinäkyvien ja vartalon muotoja paljastavien vaatteiden käyttö on nykyään varsin tavallista ja hyväksyttävää. Paljastamishalun kohteena ovat sukupuolielinten lisäksi myös pakarat ja naisilla rinnat.

Ekshibitionismi ymmärretään myös itsensä ilmaisemisen tarpeena yleisesti; tunteiden tms. paljastamisena tai esittämisenä – se ei siis tarkoita pelkästään seksuaalista käyttäytymistä. Esimerkkinä tästä blogit ja galleria-sivustot, kuten MySpace ja IRC-Galleria. Ensisijaisesti termi kuitenkin käsitetään yleensä seksuaalisuuteen liittyvänä.

kyllä seisoooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo muna

kaikki ollaan erilaisii kyll. mut ei se tarkota et joka tavis pisulissun tarttee olla tyrkyll!

haters gonna hate? antakaa saanan olla, kaikki me ollaa erilaisia!

Ei mitään ilman Parviaista joka ei huoli tätäkään ilolintua yrittää roikkua epätoivoisesti lehtien palstalla -ei ketään kiinnosta silikonit ne ovat niin tavallisia kaduntallaajillakin.

Millos se Tuksu saa ne uudet tissinsä, joita jo ehti mainostamaan…

Saanan pitäisi laittaa silikonia myös yläpään huuliin. Ylähuuli on liian ohut. Siihen voisi pumpata silikonia vaikka 6 dl ja alahuuleen 4 dl. Ankan huulet tekisivät Saanasta supersexykkään! Saanan kannattaisi myös pidennyttää reisiään. Lyhyet tolppajalat eivät ole sopusuhtaiset Saanan muuhun vartaloon nähden.

Saana voisi käydä laitattamassa silikoni-pillunkin saman tien. On sen verran rupsahtanut tuo nykyinen värkki meinaan..

…ja porno-saana ei varmasti vedä ees puihin, niinkuin henna-hevosnaama teki.

Hymy maksanut. Saana ilmotti et tissit kuvauskiellossa ja ekat kuvat ilmestyy toukokuun hymyssä. Saman diilin tehnyt ku nää muutki turhikset: hymy maksaa tissit ja saa julkasta ekana kuvat niistä.

Oliskohan hymy kustantanut nämä uudet tissit niin seuraavassa numerossa on sitte muutama sivu saanan tissi kuvia =D

Juuri niin… eihän PORNO-saanalla hyvin ole koskaan mennytkään. Ittehän se kertoilee psygologi-käynneistään jatkuvasti. Ja se hankkii IHAN MILLÄ HINNALLA hyvänsä niin kauan isompia ja isompia palloja kun ne lopulta poksahtaa.

kenen piikkiin pallot meni? kustansiko tämä lehti ne, kun sai kertoa ilosanoman julki?

Jos naisen identiteetti on puolen litran muovipalloista kiinni niin ei voi sanoa muuta kuin että huonosti menee.

Antakaa nyt jo ton ämmän kadota julkisuudesta kokonaan, niinkuin se lupasikin !!! Älkää ainakaan niitä pallo-kuvia lehdessänne julkaise, niin paitsi tietty ootte tehny sen pöljän kanssa samanlaisen sopparin kuin henna-hevosnaama-peltosenkin kanssa…

Siksikään näistä turhakkeista ei päästä julkisuudes eroon kun lehtien toimittajat soittelee heillekin, tässäkin jutus: ”..puhelimen päähän tavoitettu..”

No ei kai ton tyhmä pissis sellasista välitä. Pääasia, ett se saa isot pallot, jota esitellä blogissaan, kun lehdet ei oo kiinnostunu siitä.

Pallot on kyllä paremmat. Harmittaa, kun ei täällä kuvia ollutkaan. Sen takia klikkasin amppareista linkkiä.

Eikös nämä uudet ole biologisesti hajoavia; liukenevat pikkuhiljaa elimistöön ja näin voidaan laittaa taas uusia.

eikös ne siellä tallinnassa laita niitä vaarallisia silareita ja silti porukka viittii siellä käydä

miks te kirjotatte tosta pikkutuksusta jatkuvasti vaikka se lupas kadota?

Ei pelkät silikoniPALLOT vaan PALLOPÄÄ koko Porno-saana.

Oma kommentti