Kuva Kari Pekonen

Tämä laulava suomalaiskaunotar on käynyt intin!

Ex-tangokuningatar Maria Tyysterin elämässä on tapahtunut kuluneina vuosina paljon. Avioero, uusi suhde ja äidiksi tuleminen. Laulukeikkojen lisäksi hän on toiminut henkilökohtaisena liikunta- ja ravintovalmentajana. Kaiken tämän päälle Maria yleni vielä vänrikiksi.

Henkilökohtaisen valmentajan eli personal trainerin koulutuksen aikana Maria kiinnostui fyysisen puolen lisäksi myös henkisestä valmentamisesta. Kesän kynnyksellä hän valmistuu myös psyykkiseksi valmentajaksi.

– Toivon, että ihmiset eläisivät omien voimavarojensa mukaan. Kun hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, voi nauttia elämästä tässä ja nyt. Olen itsekin elänyt suorittajan elämää, ja olen saanut suuren avun uudesta koulutuksesta, Maria toteaa.

Koulutuksen aikana Maria on ilokseen todennut, että psyykkistä valmennusta voi soveltaa melkein mihin tahansa. Se on tietenkin hyvä tuki liikunnan aloittaville, mutta toimii erinomaisesti muun muassa artistien valmennuksessa. Maria on kokenut, että artistin elämä on eräänlaista itsensä etsimistä.

Henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin tärkeyden hän koki myös suorittaessaan asepalvelusta. Maria joutui aikoinaan keskeyttämään armeijan saatuaan vakavan rasitusvamman, jonka seurauksena jalka murtui. Isänmaalliselle naiselle kolaus oli kova. Pari vuotta sitten hän kuitenkin kotiutui RUK:sta vänrikkinä.

– Oikeastaan oli hauskaa mennä inttiin myöhemmin. Olin vähän muita vanhempi, ja sainkin lempinimen mutsi. Sain naisena ihan yhtä lailla arvostusta kuin miehetkin. Armeijassa sain johtajan koulutusta, mutta sopeuduin myös alaisen osaan. Kumpikin kokemus on tärkeä, Maria summaa.

Hän huomauttaa, että asenne ratkaisee intissäkin. Kun miespuolinen inttikaveri halusi auttaa nuotion sytyttämisessä, niin Maria vastasi, että ”ei, kun mie sytytän”.

Lue Mariasta lisää painetusta Hymystä.

Teksti:Hymyn toimitus, Reija Kokkola
Kuvat:Kari Pekonen
Avainsanat: armeija, intti, Maria Tyyster

Kommentit

Oma kommentti