Tämä on se hetki jolloin Roope tajusi olevansa alkoholisti: ”Sen jälkeen en ole ottanut pisaraakaan”

Roope Salminen on avautunut alkoholismistaan Anna-lehden julkaisemassa jutussa, joka on alun perin ollut myös Kotilääkärissä.

Näin Roope kertoo:

-Kolme vuotta sitten elokuussa olin onnellinen. Olin juuri tullut psykoterapiasta, tunsin itseni tasapainoiseksi ja elämä tuntui kaikin puolin hyvältä. Ajattelin, että nyt, jos koskaan, voin juoda muutaman oluen. Uskoin, ettei homma voisi näin hyvillä mielin lähteä lapasesta. Seuraavana päivänä heräsin lounas­aikaan kotoani. Aamulento ulkomaille oli ehtinyt lähteä.

Krapulassa vapistessaan hän ymmärsi vihdoin kirkkaasti olevansa alkoholisti.

-Päätös luopua alkoholista on ollut elämäni paras. Ennen odotin jatkuvasti sitä, milloin pääsen korkkaamaan. Jopa katsellessani hyvää elokuvaa ajattelin, että nautinto olisi vielä suurempi olut­tuopin kera, mies sanoo ja kertoo pystyvänsä nyt elämään hetkessä. Myös ihmissuhteet ovat parantuneet. Hän voi kaikin puolin hyvin.

-En tiedä, olisinko enää elossa, jos olisin jatkanut juopotteluani.

Juttu täällä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: alkoholismi, Roope Salminen

Kommentit

Oma kommentti