Tampereella asuva ukrainalainen Roman tapasi Zelenskyin: ”Hän kehui maatamme”

Tampereella asuva ukrainalainen terveystuotekauppias Roman Serevoi, 32, syntyi Länsi-Ukrainassa, Kalushissa ja muutti 10-vuotiaana perheensä kanssa Suomeen vuonna 2000. Romanin isän äiti oli inkeriläinen ja muutto Pohjolaan tuntui kuin olisi palannut osittain juurilleen.

Roman on edelleen vain Ukrainan kansalainen, mutta hänellä on pysyvä oleskelulupa Suomeen. Mies on tietysti järkyttynyt Venäjän hyökkäyksestä synnyinmaahansa. Hän seuraa kansainvälistä ja ukrainalaista tiedotusta, mutta myös venäläistä. Hänellä on venäläisiä tuttuja Suomessa ja siksi myös venäjän kieli luistaa sujuvasti.

– Kun hyökkäys alkoi, oli vaikea uskoa todeksi koko asiaa, se tuntui niin väärältä ja suurelta. Minulla on serkkuja, kavereita ja tuttavia siellä, sekä armeijassa että siviileinä sodan jaloissa. Seuraan sotaa aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä. Kaupassani käy ukrainalaisia ja puhumme sodasta ja maan tulevaisuudesta päivittäin, mies kertoo Juha Veli Jokisen Hymylle tekemässä haastattelussa painetussa lehdessä.

Roman valmistui peruskoulun jälkeen oppisopimuksella kokiksi Tampereella ja on ollut maineikkaaassa hotelli Ilveksessä ja Sokoksen tavaratalon ruokaravintolassa töissä.

– Minulle on kerrottu, että samassa työpaikassa Sokoksella oli silloin kaupan puolella kassalla nykyinen pääministeri Sanna Marin.

Hän pitää Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyitä sankarina, jonka kanssa pääsi Ukrainan vierailullaan samaan kuvaan.

– Näin uutisista, missä tilaisuudessa presidenttimme oli ja menin paikalle. Pääsin väkijoukossa raivaamaan tien presidentin viereen ja pyysin päästä samaan kuvaan. Hän hymyili entisen näyttelijän ja show-miehen otteilla ja oli heti valmis pieneen juttuhetkeen.

Zeleskyi oli kiinnostunut, missä Roman asui.

– Kerroin, että olen jo lapsena muuttanut Suomeen ja viihdyn siellä.

Presidentti sanoi heti, että ”ai, Finland, maa on kaunis ja puhdas”.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Roman Serevoi, Volodymyr Zelenskyi

Kommentit

Oma kommentti