Tampereen käräjäoikeus: Matti on syytön – syyttäjä valittaa!

Kesällä vuonna 2006 Toijalassa paloi talo, jossa menehtyi kolme saman perheen jäsentä. Palon syttymissyytä ei saatu selville.

Kolme ja puoli vuotta myöhemmin tapaus sai erikoisen käänteen, kun nainen kävi antamassa entisen miehensä ilmi poliisille. Nainen väitti miehen puolittain tunnustaneen tekonsa hänelle.

Syyttäjä vaati 37-vuotiaalle Matille vähintään viiden vuoden tuomiota. Minkäänlaista kunnon näyttöä teosta ei kuitenkaan saatu, joten Matti pääsi pälkähästä. Erikoista on, että Matti piti itsekin syyllisyyttään mahdollisena.

Syyttäjä ei ole vakuuttunut miehen syyttömyydestä. Hän aikoo valittaa tapauksesta hovioikeuteen. Asiasta kertoo värikkäästi huhtikuun Alibi-lehti.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: käräjäoikeus, tulipalo

Kommentit

Niin ja entinen vaimo vielä ollut ilmiantajana. Syyttäjä nielee kaiken ja uskoo, koska ”eihän rehellinen suomalainen valehtele”. Tsemppiä syyttömälle!

Tyypillistä Suomen oikeuslaitokselle, että pelkkä epäily riittää syytteen nostamiseen ja jopa tuomioon. Suomessahan ei tappoa pienemmissä rikoksisa vaadita juuri minkäänlaista näyttöä tai todisteita mistään. Riittää, että poliisin mielestä on epäselvä tapaus jonka he lähettävät syyttäjälle ja syyttäjä sitten lukee papereita ja tekee sen perusteella päätöksen nostaako syytteen. Itse oikeudenkäynnit ovatkin sitten suuria farsseja, joissa syyttäjät käyttäytyvät kuin tietäisivät koko tapauksesta kaiken ja tuomio tulee kun kaksi ihmistä kuuntelee syyttäjän tarinoita. Toivotaan Matille kaikkea hyvää ja toivotaan, että järki voittaisi tässä tapauksessa.

Oma kommentti