Tarun kissa on agilitykissa!

Taru Rajalan Zidane on rautahermoinen show-mies. Vaikka emäntää jännittää agilityssä, Zidane hoitaa homman kotiin.

Taru Rajalaa, 29, jännittää. Perhosia on vatsassa, kun hän valmistautuu Zidane-kissansa kanssa kissojen agility-kilpailuun. Edessä on rata, jossa Zidanen on muiden kissojen tapaan tarkoitus siirtyä esteeltä toiselle mahdollisimman nopeasti. Kissan pitää puikkelehtia, sukeltaa esteen ali tai yli ja vielä lopulta ehkä hypätä renkaan läpi. Kissa saa itse päättää, meneekö se esimerkiksi esteen yli vai ali. Se saa myös ohittaa esteen, jolloin se palautetaan radan suorittamisen jälkeen samaan kohtaan uutta yritystä varten.

Hymy oli kesällä 2017 seuraamassa kissojen agility-kilpailua Kouvolan kauppakeskus Veturissa Musti ja Mirri -liikkeessä. Silloin tarkkailtiin kaunista Sisu-kissaa, joka osallistui kilpailuun ensimmäistä kertaa. Voiton vei silloinkin ehkä Suomen voitokkain agility-kissa Zidane. Vaikka Zidanen emäntää Tarua jännitti kovasti, kissaherra itse oli rauhallisen varma suorittaja.

– Olen kova jännittämään muutenkin. Ennen Zidanen vuoroa piileskelin sen kanssa hyllyjen välissä, ettei outo tilanne olisi hermostuttanut sitä. Kaikki äänet, valot, ihmiset ja muut kissat saattavat olla aremmalle kissalle hankala tilanne. Onneksi Zidane on tällainen show-mies. Tiedän, että se hoitaa homman. Zidane on minun vastapuoleni, Taru nauraa rapsuttaen Zidanea leuan alta.

Taru voi suositella kaikille kissojen agilitya. Se on kissalle hauskaa ajanvietettä ja se aktivoi lemmikkiä juuri sopivasti. Taru huomauttaa, että tärkeintä ei todellakaan ole pärjääminen tai voittaminen, vaan se, että kaikilla osapuolilla on hauskaa. Jännittämisestä huolimatta Taru itsekin nauttii kissansa kanssa agility-kilpailuista.

– Olen viime aikoina oppinut ottamaan hieman rennommin. Tärkeintä on kuitenkin se, että Zidane ei jännitä eikä stressaannu tilanteessa lainkaan. Kilpailussa on hyvä henki, ja kaikki kannustavat toisiaan. Ja onhan se söpöä saada palkinto ja pokaali, Taru sanoo näyttäen kirjahyllyyn koottuja agility-pystejä.

Lue hauska juttu kokonaisuudessaan painetusta Hymystä.

Teksti:Hymyn toimitus, Reija Kokkola
Kuvat:Kari Pekonen
Avainsanat: agility, kissa, kissa-agility, Taru Rajala, Zadine

Kommentit

Oma kommentti