Tästä tietää että Vain elämää -sarja on kulahtanut pilalle

Vain elämää -artistit julkaistiin tänään.

Tällä kertaa mukana ovat Arttu Wiskari, Kasmir, Terhi Kokkonen, Danny, Mira Luoti, Aki Tykki ja Sani.

Kyseessä on sarjan kahdeksas tuotantokausi. Se kuvataan espanjalaisessa linnassa.

Keskustelupalstoilla on jo ehditty hämmästellä, miksi sarjaa pakkotehdään vuodesta toiseen, kun sen parhaat päivät on jo nähty. Esimerkiksi Facebookin vanhempainryhmässä todetaan iskevästi:

-Näistä kovin on ehdottomasti Danny. Hän julkaisi tuoreen biisin muistaaksemme 50-luvulla.

Kasmirin tuleminen mukaan hämmentää myös:

-Vadelmavene. Yhdellä hitillä mennään. Mitä ne muut ovat. Tulee varmaan olemaan vaikeaa löytää lauluja esitettäväksi, sellaisia joita kansa tuntee – tai joita edes ylipäänsä on olemassa. Pitääköhän miehen alkaa säveltää vauhdilla.

Ehkä eniten kummastellaan sitä, että jo uransa päivänpolttavuuden nähneet artistit ovat mukana.

-Tästä tietää että Vain elämää on kulahtanut piloille. Mukana on Mira Luoti PMMP:stä, jota ei enää ole, Terhi Kokkonen Ultra Brasta, jota ei enää ole ja Sani Aikakoneesta, jota ei enää ole. Voi hyvää päivää Nelonen!

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Vain elämää

Kommentit

Jos Arttu Viskari on koko ohjelman kovin relevantti(tekee tällä hetkellä) tekijä niin oiskohan pitäny vaan jättää tekemättä..

Oma kommentti