Tauski epäilee: Onko lapsi edes minun?

Tauski Peltonen, Henna TuominenLaulaja Tauski Peltosen ja hänen Henna-aviovaimonsa erikoinen ero- ja raskaussoppa jatkuu. Nyt Tauski paljastaa Hennan olleen raskaana jo aiemminkin. Hän myös epäilee, ettei ole syntyvän lapsen isä.

-Henna kertoi olevansa raskaana ensimmäistä kertaa jo kesäkuussa 2011. Kerroin silloin, etten ole koskaan voinut jostain syystä hyväksyä aborttia, Tauski totaa.

Nyt Henna on syyttänyt erokriisin syyksi sitä, ettei Tauski halua lasta. Tauski on harmissaan kriisistä, jota kumpainenkin nyt käsittelee lehtien palstoilla.

-Kummallista, että ihminen joka on maailman kultaisin muuttuukin aika ajoin täysin toisenlaiseksi. Ja sitä Hennaa en halua ollenkaan. Henna on viettänyt Tampereella huomattavia aikoja sen jälkeenkin, kun muutti Merimaskun talooni asumaan, ja olen huomannut suurta levottomuutta suhteessamme.

Tauskin mukaan Henna asustelee Tampereella tyttärensä isän kanssa.

-Sekään ei ole aivan oikein mielestäni.

Hän myös toteaa, että kaikki ainekset on olemassa sille, ettei hän olisi tulevan lapsen isä.

-Epäilen sen (raskauden) tapahtuneen Tampereen reissulla, jossa hän on tälläkin hetkellä, Tauski väittää.

Mies aikoo keskittyä nyt vain uraansa.

Lisää aiheesta:

Tauskin ja Hennan mystinen ero
Hennan ero ja raskaus
Tauskin tilitys aihesta
Erokohu paisuu

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Tauski Peltonen, Henna Peltonen

Kommentit

taukki Tauski – olet vastuuta pakoileva vellihousu, opettele herran tähden kortsun käyttö tai sterilisoi röörit…

Eikö Tauski tiedä,ettei järvi siitä kulu,jos sen yli soutaa 🙂

Ei saa syyttä naista jos se on tosihyväystävä exänsä kanssa ja viihtyy sen luona yötä ja sillai. ei saa olla mustis ja pitää osata jakaa varsinkin exien kanssa ku se ei oo sillai pettämistä ku on ne jo aiemminki tehny sitä. opettele jakamaan ilosi ja sänkysi. naista ei saa kahlita ja miehen pitää olla vahva, eikä saa pettää ku oma nainen pitää olla ykkösenä aina.

Lapsi on joko

a) Parviaisen
b) Mr.Lotharin
c) Arton
d) Neitseellinen raskaus

Itse veikkaisin d, neitseellinen raskaus.

No, kuka nyt edes uskoi noitten kahden taukin ”rakkauteen”… Köyhä laulaja ja vielä köyhempi Hevosnaama ei oikein ole ”täydellinen” yhtälö.

Minä en ole isä. Käväisin vain nopeasti kakkosessa.

Ihminen joka hommaa(massa) silikoonit, on päästään vialla. Yleensä nämä tapaukset pönkittävät itsetuntoaan ekaksi kumitisseillä, kun se ei nosta itsetuntoa, aletaan jakamaan itseään. Parviaisen ”hoito” taisi ekaksi kyllä jakaa itseään ja sitten vasta leikkelemään. Miksei heti vaan rupea prostituoiduksi, saisi edes rahaa. No tyhmästä päästä kärsii….

Voi hyvääkin päivää… Kui noi samat ihmiset jaksaa tota pelleilyä vuodest toiseen.

Jäänee arvoitukseksi vallan, että tapparan vai ilveksen miehistöä…

No tietenkään Tauski EI ole tämän lapsen isä…Henna on siittänyt itsensä aivan jollain toisella ukolla. Ei mitenkään yllättävää.

”Henna kertoi olevansa raskaana ensimmäistä kertaa jo kesäkuussa 2012.”

Olenko ollut koomassa ja elänyt tulevan kesäkuun ohi, kun siitä puhutaan tässä menneessä muodossa?

Tane olisko aika laittaa saatavat maksuun (ei maskuun)

Urpo jätkä, Olisin uskonut että nyt Tauski ei pelleilis ja mokailis, muttaa… mihin sitä koira pilkuistaan pääsee.Ei v….. mikä äijä!

Että sellaista. Pidä nyt taukki, mitä olet saanut, saithan ”enkelin”.

Oma kommentti