Tavarakuski jätti hetkeksi autonsa kaupan pääoven eteen – kukas se sieltä ilmestyikään!

Perjantaina iltapäivällä puoli neljän aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen, jonka mukaan Hämeenlinnan Prisman pääovien edestä oli kadonnut pakettiauto.

Auto seisoi pääovien edessä, koska kuljettaja oli toimittamassa tavaroita liikkeeseen. Ei kulunut aikaakaan, kun jostain ilmestyi rosvo joka pölli kärryn.

Poliisi sai havainnon kyseisestä autosta Turengintien ja Rastilantien risteyksessä. Poliisin lähtiessä auton perään se kiihdytti vauhtiaan. Takaa-ajo jatkui Hakoistentielle missä partio menetti välillä näköyhteyden ajoneuvoon.

Poliisi löysi kuitenkin sivullisen opastama pakettiauton hylättynä erään kiinteistön pihasta. Löytöpaikan läheisyydestä poliisi otti kiinni henkilön, jonka tuntomerkit täsmäsivät auton anastajaan.

90-luvulla syntynyttä miestä epäillään moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Lienee monelle selvää, että päähänpisto selittyi myös epäillyllä huumausaineen käyttörikoksella ja rattijuopumuksella.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: poliisi

Kommentit

Oma kommentti