Tavia reissaa Pokan siivellä

Lapin maaherran Hannele Pokka kuljettaa virkamatkoillaan mukana aviomiestään, Simon kunnanjohtaja Esko Taviaa, ja järjestää juhlia Simossa – Lapin lääninhallituksen laskuun.

Simon kunnassa järjestetyistä juhlista löytyy ainakin yli 13 000 eurolla laskuja juhlatilaisuuksista, maksajana Lapin lääninhallitus. Simojoen Eräkeskus Oy:llä on monenlaisia yhteyksiä Simon kuntaan ja kunnanjohtaja Esko Taviaan. Aivan kuin sattumalta hänen vaimonsa, maaherra Hannele Pokka on antanut useamman juhlatilaisuuden järjestelyt juuri Simon Eräkeskus Oy:lle – eikä järjestänyt virallisia juhliaan esimerkiksi Rovaniemellä.

Simojoen Eräkeskus Oy järjesti muun muassa maaherran kesäjuhlat 12. elokuuta vuonna 2005, josta laskutusta kertyi ainakin 6 700 euroa.

Lapin lääninhallituksella on maksatettu kaikki mahdollinen. Eräästä Simojoen Eräkeskuksen laskun laidasta löytyy liimalappu, jossa Esko Tavian sihteeri tyrkkää laskun maksun Lapin lääninhallitukselle viitaten Tavian ”selvennykseen”. Onko tämänkin laskun maksamisesta käyty perheneuvotteluja?

Kalassa Jakutiassa

Esko Tavia on myös seurannut useille vaimonsa virkamatkoille, maksajana jälleen Lapin lääninhallitus. Esimerkiksi presidentinlinnan itsenäisyyspäivänjuhlaan puoliso saa myös kutsun, mutta onko lääninhallitus oikea matkojen ja kulujen maksaja? Onko osallistuminen Linnan juhliin työmatka, ja maksaako valtio myös muiden virkamiesten puolisoiden juhlamatkan?

Esko Tavia oli myös Hannele-vaimonsa mukana Jakutian-matkalla heinäkuussa 2004. Simon kunnanjohtajan matkakulut, eli matkavakuutus, viisumikustannukset ja lentomatkat – ensin Helsinkiin ja sieltä Moskovan kautta Jakutiaan ja takaisin Rovaniemelle – maksettiin Lapin lääninhallituksen käyttövaroista.

Matkalla Esko Tavia kulutti aikaansa kalastamalla Jakutian kalaisissa joissa.

Hannele Pokka kertoo matkaselvityksessä, että Esko Tavialle oli järjestetty omaa ohjelmaa liittyen Lapin ja Jakutian väliseen yhteistyösopimukseen. Ohjelman mukaan Jakutian matkailu- ja ympäristöministeriön edustajat järjestivät tutustumismatkan matkailukalastusalueelle. Esko Tavia oli muuttunut Simon kunnanjohtajasta Lappia edustavaksi henkilöksi. Kenen valtuuttamana, Hannele-vaimonko?

Saman reissun jälkijuonteita on, että ilmeisesti Esko Tavia kuljettiin Rovaniemeltä työpaikalleen Simoon lääninhallituksen autolla, koska hänen autonsa oli jäänyt lähtörytäkässä sinne. Jos näin on, niin hyvää palvelua, mutta antoiko Hannele Pokka määräyksen kyydityksestä?

Lapin lääninhallitus on maksanut Hannele Pokan ja hänen miehensä yhteiset matkakulut, mutta minkä ohjeistuksen mukaan? Onko kysymys korkean virkamiehen tavasta hoitaa asiat, eikä niihin voida mitenkään puuttua?

Lääninhallituksesta on yritetty vaikuttaa muun muassa valtiontalouden tarkastusviraston kautta käytäntöjen selkiyttämiseksi, mutta turhaan.

Hymy 9/2007

Teksti: Sven Pahajoki

Teksti:Leena Kalliokoski
Avainsanat: Esko Tavia, Hannele Pokka, Lapin maaherra, maaherran kesäjuhlat, virkamatka

Kommentit

Oma kommentti