
Teellä on tuhansien vuosien historia, ja sitä nautitaan niin Suomessa kuin maailmalla valtavia määriä joka päivä.
Teen viljelyyn ja tuotantoon liittyy haasteita niin ympäristön kuin ihmistenkin näkökulmasta. Tämän vuoksi Lidl on linjannut, että kaikki Lidlin oman merkin teet ovat kolmannen osapuolen sertifioimia. Kaikista Lidlin oman merkin teepaketeista löytyy joko Rainforest Alliance-, Reilu kauppa- tai luomumerkki.
Teen tuotantoon liittyy ympäristöhaasteita: sen viljely voi aiheuttaa metsien häviämistä ja maaperän eroosiota. Kasvatukseen kuluu runsaasti vettä, ja teelehtien kuivattaminen vaatii paljon puuta. Lisäksi toimialalla esiintyy sosiaalisia ongelmia, kuten liian matalia palkkoja sekä lapsi- ja pakkotyövoiman riskiä.
Ehkäistääkseen teealaan liittyviä haasteita, Lidl myy omilla merkeillään vain sertifioitua teetä. Näin voidaan varmistaa, että kolmas osapuoli valvoo tuotantoa. Lisäksi Lidl on Ethical Tea Partnership -järjestön jäsen. Järjestö tekee töitä teeviljelijöiden ja -työntekijöiden elämänlaadun parantamiseksi sekä ympäristön suojelemiseksi viljelyalueilla.
– Haluamme helpottaa tiedostavia valintoja. Teetä ostaessa asiakas voi luottaa siihen, että valitessaan oman merkkimme tuotteen, edistetään tuotannossa ympäristönsuojelua ja reilumpia työolosuhteita. Teen tuotantoketjuihin liittyy erilaisia riskejä, ja sertifioidun valikoiman tarjoaminen on keinomme vastata näihin haasteisiin. Meillä kestävämmät valinnat eivät myöskään maksa enemmän, vaan sertifioidun teen saa aina edulliseen hintaan, toteaa Lidlin vastuullisuuspäällikkö Maija Moisander.
Lidlissä oman merkin tuotteet ovat merkittävä osa valikoimaa, sillä noin 75 % valikoimasta on omia merkkejä.

Lidl ja WWF yhteistyössä vuodesta 2024 alkaen
Lidl ratkoo teen toimitusketjuissa esiintyviä haasteita yhdessä WWF:n kanssa. Ongelmien torjumiseksi Lidl ja WWF suosivat sertifiointeja, jotka tukevat esimerkiksi elinympäristöjen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä, vähentämään kemikaaleja sekä parempia työoloja ja palkkaa viljelijöille.
Lidlin ja WWF tekevät tiivistä yhteistyötä toimitusketjujen riskinarviointien, tavarantoimittajien vastuullisuuskriteerien ja valvontaprosessien parissa. WWF:n avulla Lidl pystyy kehittämään ostoprosesseja ja standardeja entisestään. Lidl ja WWF ovat tehneet kansainvälisesti yhteistyötä vuodesta 2024.
Kommentit
Oma kommentti