Terhi Jansson: Olen ufojen kontaktihenkilö!

Terhi Jansson kertoo saaneensa elämäänsä rauhan, kun hän tapasi ihmisiä, joilla oli vastaavanlaisia ufo-kokemuksia. Hymyn painetussa lehdessä Terhi kertoo kaikesta siitä, mitä älyköt pitävät humpuukina.

Hymy tapasi helsinkiläisen viiden lapsen äidin Terhi Janssonin, jolle ufot, henkimaailma ja enkelit ovat normaalia arkielämää.

Hän sanoo tietävänsä tasan tarkkaan, että ylimaallisia asioita esiin tuotaessa on aina olemassa pelko leimautumiseksi tulemisesta. Tässä Terhi osuu naulan kantaan. Jos katselee liikaa taivaalle ja kertoo kanssakulkijoilleen pienistä vihreistä miehistä, voi kotiovella olla hyvin pian valkotakkiset ja ulkona piipaa-auto.

– Tämän vuoksi ufokokemuksia omaavilla ihmisillä on valtaisa vertaistuen tarve. Kun saa tavata kanssakulkijoitaan, uskaltaa avautua kokemuksistaan pienessä piirissä. Kun itse tein päätöksen puhua näistä asioista julkisesti, hämmästyin, kuinka paljon meitä avaruusolentojen kanssa tekemisissä olevia ihmisiä onkaan, sanoo Terhi painetussa Hymyssä.

Ensimmäisen ufohavaintonsa Terhi muistaa tehneensä kahdeksanvuotiaana, tullessaan koulusta kotiin.

– Hopeanvärinen iso lautanen lipui äänettömästi ja aluksi hitaasti puiden latvojen yllä. Sitten se yhtäkkiä katosi pilviin käsittämättömällä vauhdilla. En pelännyt näkemääni, koska minulle tuli jotenkin outo sisäinen tunne, että se kuului elämääni.

Kerran hän oli ystävänsä kanssa ulkoiluttamassa koiria Helsingissä Malmin hautausmaan lähistöllä.

– Kävelimme kaikessa rauhassa, kun ystäväni jäi yhtäkkiä tuijottamaan jotain suu auki. Katsoin samaan suuntaan ja näimme puiden korkeudella hitaasti ja äänettömästi etenevän turkoosinvärisen, pyöreän ja halkaisijaltaan noin 15-metrisen valokohteen. Sen perässä kulki punakeltainen ikään kuin tulijuova. Seuraavana päivänä radiossa jututettiin helsinkiläisiä taksikuskeja, jotka olivat nähneet sen myös. Helsingin lisäksi valoilmiö oli nähty ympäri Suomea.

Lue lisää naisen ufokokemuksia lehdestä. Jutun on kirjoittanut Kai Merilä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Terhi Jansson, ufo

Kommentit

Oma kommentti