Ritva Oksanen
Ikinuori taiteilija Ritva Oksanen tähdittää kesällä Niskavuori-näytelmää Äänekoskella, eikä haaveile eläköitymisestä. ”Niin kauan mennään, kun vuorosanat jäävät päähän ja pysyy pystyssä.”
Kun on liikkeessä, on olemassa. Tätä ohjenuoraa näyttelijälegenda Ritva Oksanen on noudattanut elämässään, mikä heijastuu kesäkuussa (16.6.) 86 vuotta täyttävän teräsrouvan olemuksessa energisyytenä.
”Ei minusta ole jarruttelemaan, eikä jäämään istumaan keinutuolissa. Olen kauhean kiitollinen, että pystyn liikkumaan ja tekemään vielä kaikkea. Koetan joka päivä kävellä vähintään 6 000–7 000 askelta. Välillä askelia kertyy enemmänkin, jopa 12 000”, Ritva summaa kotikulmillaan Helsingin Töölössä.
Virkeänä pitää myös edelleen jatkuva työnteko, mikä vie Ritvan kesällä Äänekoskelle. Teatterineuvos tähdittää Kartanon Kievarissa 14. kesäkuuta ensi-iltansa saavaa Suurmusiikkinäytelmä Niskavuorta vanhan emännän Loviisan roolissa.
”Mikä parasta nyt olen oikean ikäinen tekemään roolin. Ei tarvitse paljoa viiruja laittaa. Laittaa tukan nutturalle ja ottaa kepin käteen”, Ritva naurahtaa.
Rooli on Ritvalle tuttu entuudestaan, sillä hän näytteli Niskavuorta aikanaan jo Ylen Radioteatterissa vuonna 1968 ja viimeisimpänä Hämeenlinnan teatterissa vuosina 2010–2012.
”Olen saanut tehdä myös nuoren Loviisan, Ilonan, Malviinan ja Hetan roolit. Nyt on hienoa, kun voin keskittyä vain vanhaan Loviisaan. Repliikitkin tulevat selkärangasta.”
Muissa päärooleissa nähdään Aarnea näyttelevä vuoden 2004 tangokuningas Tommi Soidinmäki ja Ilonana tämän puoliso Eeva Kähärä, joka on niittänyt menestystä laulajana. Lisää lauluvoimaa lavalle tuo tangokilpailuista tuttu muusikko Jonna Ortju, joka on vastannut myös näytelmän käsikirjoituksesta, ohjauksesta ja dramatisoinnista.
Maalaiselämään sijoittuvassa näytelmässä on paljon samaa, jota Ritva koki omassa lapsuudessaan sota-ajan lapsena ja sotilaan tyttärenä. Sotien myötä perhe joutui pakenemaan Vaasasta pommituksia ensin Alajärvelle ja sieltä Jyväskylän kupeeseen Saarijärven Lannevedelle äidin lapsuudenkotiin, joka oli iso maalaistalo.
Ritva Oksanen
Mökkeilyä ja teatteria
Lapsuusmuistojaan Ritva vaalii aikanaan isänsä hankkimalla mökillään, joka sijaitsee Keski-Suomen Petäjävedellä järven rannalla.
”Se on hirveän rakas paikka, jossa sielu lepää. Parasta on, kun pääsee pulahtamaan laiturilta järveen uimaan. Se virkistää.” Uimisen lisäksi mökkeily innoittaa maalaamiseen.
”Lempipaikkani on saunan terassilla, jossa maalaus vie mennessään. Samalla saatan laulaa ja opetella uusien kappaleiden sanoja.”
Kesäteatterin myötä Ritvalla on käytössä vuokratalo Äänekoskella. Esitykset Kartanon Kievarissa jatkuvat heinäkuun loppuun saakka, jolloin Ritva siirtyy mökille kokonaan.
Korona-aikana hän sulkeutui mökilleen pidemmäksi aikaa.
”Työthän loppuivat silloin kuin seinään. Olin mökillä kahtena vuotena maaliskuulta marraskuulle. Tein metsätöitä ja laittelin paikkoja kuntoon.”
Nuoruuden kokemukset ovat opettaneet selviytymään tiukoissa paikoissa, joita Ritvalla on elämän aikana riittänyt. On ollut alkoholismia, lukuisat auto-onnettomuudet ja paksusuolensyöpä, joka leikattiin häneltä vuonna 2000.
”Kaikesta selviää. Pohjalta tullaan aina ylös. Ei elämä siihen lopu, vaikka käsi ja jalka katkeaisikin. Ne paranevat ja mennään eteenpäin.”
Vuonna 1996 Ritvan elämä oli hiuskarvan varassa tämän jäätyä Mallorcalla suojatiellä auton alle, jonka seurauksena solisluut murtuivat ja ristisiteet vaurioituivat.
”Kaikki paikat menivät rikki. Silloin piti päättää, jääkö petiin vai alkaako kuntouttaa itseään. Niin kauan vesijumppasin ja -juoksin, että tulin kuntoon.”
Hermosärkyä yliajosta
Kuntoutukseen meni kaksi vuotta, minkä jälkeen Ritvaa kohtasi epäonni uudestaan auton ajettua hänen ylitseen Äänekoskella kesäteatterin pihalla. Samaisen teatterin pihalla, johon hän nyt tulevana kesänä palaa.
”En jää enää makaamaan, enkä lukemaan siihen nurmelle”, Ritva kuittaa.
Kyseisen onnettomuus on jättänyt jälkeensä kolmoishermosäryn, joka heijastelee kylkiluiden välissä.
”Se on ikuinen vaiva. Se särkee koko ajan, jonka kanssa on vain elettävä. Siinä auttaa pois kivusta -ajattelu. Kun ajattelee muuta ja tekee kaikkea, kipua ei aina muistakaan.”
Säryn myötä Ritva tekee aina iltaisin jumppaliikkeitä.
”Ilman niitä en pystyisi nukkumaankaan.”
Raittiina Ritva on ollut vuodesta 1988, jota edelsi uskoon tuleminen vuonna 1984. Ritva oli kokenut tuolloin toisen avieronsa, joka oli vienyt syviin vesiin. Hän tunsi olevansa lopussa niin henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin.
”Elämäni oli silloin sotkussa, mikä sai minut hakemaan apua. Koin hengellisen herätyksen, minkä myötä istuin kirkossa aamusta iltaan ja illasta aamuun”, Ritva muistelee.
Edelleenkin Ritva tunnustaa aloittavansa jokaisen aamun lukemalla tyyneysrukouksen.
”Luotan, että Jumala pitää minusta huolta. Koen, että Jumalan armosta ja avusta olen yhä hengissä. Kavereiden avulla raittiina ja myös tupakoimatta, ilman suurempia paheita.”
Varovaisuutta elämään on tuonut tuoreimpana vastoinkäymisenä viime syksynä sattunut huimauskohtaus, mikä vei Ritvan sairaalaan.
”Pitää olla varovaisempi tässä iässä, ettei kompastu mihinkään. Kävellessäkin mukanani on nykyään sauvat, ihan varmuudeksi. Mitä tahansa voi sattua kenelle tahansa, nuoremmillekin.”
Ritva Oksanen
Parisuhteet koettu
Rakkautta Ritva ei enää kaipaa, vaan toteaa suurimman rakkautensa suuntautuvan neljään tyttäreensä ja heidän lapsiinsa.
”Olen elänyt niin kauan elänyt yksin, etten ehkä taipuisikaan enää parisuhteeseen. Eikä ole tullut sellaista sopivaa kohdallekaan.”
Lapsiinsa Ritvalla on läheiset välit, vaikka kaksi heistä asuukin maailmalla. Yksi Hollannissa, toinen Yhdysvalloissa Arizonassa.
”Olen niin onnellinen, että heillä on kaikki hyvin ja lapsenlapset valmistuvat ammatteihin. Eikä minun tarvitse pelätä, että he sortuisivat väärille teille.”
Onnellisuutta tuo myös pitkä ura näyttämöllä, jota tuli viime vuonna täyteen 60 vuotta. Kannuksensa Ritva sai teatterin lavoilla, mutta suuri yleisö muistaa hänet parhaiten televisiosta. Etenkin Eila Niemisen roolista Åke Lindmaninohjaamassa Elämänmeno-sarjassa, joka valmistui vuonna 1978.
”Se oli loistorooli, eikä sarjakaan ole vanhentunut yhtään. Kun juttelee ihmisten kanssa, aina he palaavat siihen. Se oli sitä aikaa, kun kaikki katsoivat vielä televisiota yhtä aikaa ja oli vain kolme kanavaa.”
Vuosien myötä kynnys lähteä kameratöihin on kasvanut.
”Se alkaa olla osaltani ohi, ellei sitten tule jotain hyvää roolia.”
Nuorempana Ritva naurahtaa tehneensä useita akkarooleja.
”Äitikin sitä ihmetteli, että eikö nuorelle ihmiselle anneta mitään muuta. Ihmisetkin ovat sen takia hämillään iästäni, kun minua vanhennettiin jo kolmekymppisenä rooleja varteen.”
Pedro muistoissa
Näyttelemisen ohella Ritva on luonut mittavan uran laulajana, jossa hänet on nähty kahdesti Syksyn Sävelessä vuonna 1971 kappaleella Tuli mies ja seuraavana vuonna laululla Aikeet arvaan. Vuonna 1974 Ritva kisasi Euroviisujen Suomen karsinnassa, jossa hän sijoittui toiseksi Jorma Panulan säveltämällä ja M.A. Nummisen sanoittamalla Mustalla Tangolla.
”Aina halusin teatteriin ja näyttelijäksi, mutta laulamisen lahja tuli ylimääräisenä Jumalan lahjana. On ollut ihanaa saada tehdä yhteistyötä kaikkien upeiden huippumuusikkojen kanssa aina Raimo Roihasta Pedro Hietaseen”, Ritva kiittelee.
Muusikko Pedro Hietanen menehtyi aivokasvaimen seurauksena loppuvuodesta 2023, mikä oli Ritvalle kova paikka. Ritva kertoo säilyttävänsä Pedron kuvaa eteisessään muistona.
”Joka kerta sanon Pedrolle, kuinka häntä ikävöin. Ei ikävä ole hellittänyt. Teimme töitä pitkään yhdessä. Pedroa ärsytti aina, kun minua kutsuttiin laulavaksi näyttelijäksi. Hänen mukaansa olin yhtä hyvä niin näyttelijänä ja laulajanakin”, Ritva hiljenee.
Ritvan muistiin on piirtynyt viimeinen tapaaminen Pedron kanssa viikkoa ennen tämän kuolemaa.
”Hän ei enää puhunut, mutta hymyili iloisesti tervehtiessäni häntä. Otin kädestä kiinni, johon Pedro vastasi tarttumalla lujasti ranteeseeni. Lauloin kehtolaulaja, kunnes hänen otteensa vähitellen lipesi ja hän nukahti viereeni. Se oli ihmeellinen hetki.”
Läheisten kollegojen poismenot ja eläkkeelle jäämiset ovat saaneet näyttelijälegendaa pohtimaan omaa suhdettaan esiintymiseen.
”Mennään vuosi kerrallaan. Niin kauan kuin vuorosanat jäävät päähän ja pysyy pystyssä. Kunhan vain pysyisi terveenä, ajatus kulkee ja järki pysyy päässä.”
Eläköitymisestä Ritva ei haaveile, vaikka tunnustaakin rauhoittaneensa työtahtiaan.
”En halua enää liikaa höyryä joka suuntaan. Kerralla yksi työprojekti, se riittää”, Ritva linjaa lämpimästi hymyillen.
Kommentit
Oma kommentti