Tiedätkö miksi vuoden 1995, 2006 ja 2011 joulusäät tullaan aina muistamaan?

Joulut eivät ole säiden puolesta veljiä keskenään. Lähivuosikymmeniä katsastaessa vuosien 1995 ja 2006 sekä myös 2011 joulut tullaan muistamaan. Miksikö?

Vuonna 1995 koko joulu oli harvinaisen kylmä koko maassa. Jouluaamuna pakkasta oli yleisesti yli 30 astetta, jopa 39 astetta. Vain rannikoilla pakkasta oli hieman vähemmän. Pakkanen pysytteli maan eteläosassakin koko joulun pyhät 12-28 asteen välillä.

Lauhimpina jouluina lämpötila on noussut maan eteläosassa kuudesta ja kahdeksaan, maan keskiosassa neljästä ja kuuteen ja Lapissa kolmeen lämpöasteeseen. Tällainen ennätyksellisen lauha joulu koettiin vuonna 2006, jolloin joulun tienoo oli yksi lauhimmista yli sadan vuoden aikana. Korkein mitattu lämpötila oli 8,9 astetta Ahvenanmaalla Jomalassa. Manner-Suomen korkein lämpötila oli 8,3 astetta. Jouluaatto oli laajasti maan etelä- ja keskiosassa mittaushistorian lämpimin.

Entä muistatteko joulun 2011. Tapanina iski legendaarinen Tapani-myrky. Pahimmillaan talouksia oli sähköttä viikkotolkulla. Suomessa sähköyhtiöt maksoivat noin 30 miljoonaa euroa korvauksia, ja sähköverkon korjaus maksoi suunnilleen saman verran. Vakuutusyhtiöille kaatui 70 miljoonan vahinkopiikki esimerkiksi tuulenkaadoista.

Lähteenä käytetty: Ilmatieteenlaitos, Wikipedia

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: joulu, sää

Kommentit

Oma kommentti