Tiina Jylhän raju elämänmuutos: Asuu pienessä mökissä, Tape joutui saattohoitoon, bisnekset alamäessä…

Hymy löysi huonoon kuntoon päässeen Tiina Jylhän Lahden lähistöltä piilopirtistä, jossa hän miettii menneitä ja suunnittelee tulevaa.

Hymyn painetun lehden haastattelussa Tiina puhuu avoimesti ongelmistaan, mutta myös toiveistaan, ja käsillä olevasta äärimmäisen radikaalista elämän­muutoksesta. Jutun on kirjoittanut Sami Lotila.

Mökin pihassa seisoo Tiinan Viron-kilvissä oleva musta Jaguar, jolla hän hurauttaa joka päivä Lahteen katsomaan aviomiestään Tapani ”Tape” Valkosta. Vaikka Tiina on aina haaveillut juuri tällaisesta mökistä, niin Vääksyyn hän on päätynyt kuitenkin ikävän syyn vuoksi, ja tuo syy on Tape ja hänen vakava sairautensa.

Tape on koronapotilas ja parhaillaan kuntoutuksessa yksityisessä kuntoutuslaitoksessa Lahdessa. Aiemmin keväällä Tape oli käytännössä jo saattohoidossa ja lääkäri kertoi hänen paranemismahdollisuutensa minimaalisen pieniksi. Nyt Tape opettelee hengittämään.

– En ole varmaankaan koskaan itkenyt niin paljon kuin tänä keväänä, Tiina mainitsee.

Myös Tiina sairasti koronan ja kärsii mitä ilmeisemmin long covidista ei armottomasta väsymyksestä. Bisnekset ovat alamäessä.

-Näyttää siltä, että Lahden kuntosalista on luovuttava. Se menee myyntiin. Meillä on siellä upea henkilökunta ja olen yrittänyt itsekin käydä siellä ohjaamassa ja valmentamassa, mutta Tapen työpanosta ei voi korvata.

Lue juttu lehdestä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: korona, Tapani Valkonen, Tape Valkonen, Tiina Jylhä

Kommentit

Olen surullinne tilanteesta……. mutta joskus pitää pudota korkealta ja kovaa…. Itse ei ei ole tarvinnut pudota kun elän köyhyysrajan alapuolella …alle eurolla pitää pärjätä vielä 3.viikkoa.

onkohan nyt asia niin,että herra Valkoinen tosiaan hoitokodissa.Olisikohan vankila vaihtunut hetkeksi luksuselämään.Kulissit pidetään yllä keinolla millä hyvänsä.

Se on se karman pitkä koura joka koettelee. Muistissa on ne ökykartanot ja hienot autot ja ennenkaikkea se kaikki toiminta joka ei päivän valoa kestänyt.. Rikosrekisteri kertoo karua tarinaa. Sitä kun on kantti kestänyt tuota ökyilyä aikoinaan ,niin kestäköön nyt myös sitä totuutta , koska niinhän siinä aina yleensä käy….

Eiköhön verottaja tiedä, tuskin Tiina lehtijutussa puhuisi tuosta jos se olisi pimeää toimintaa.

Mitenhän tuon salin pyörittäminen, kun kumpikaan ei ole liiketoimintakelpoinen Suomessa. Verottajaa ja velkojia voisi kiinnostaa.

Onko pakko olla ilkeä? Eikö meille kaikille tule joskus lunta tupaan? Onko niin, että ”vahingonilo on paras ilo” tänä päivänä? Surullista.

Ilmeisesti aikaisemmat velkakuprut vanhentuneet tai sitten ei. Ei näy koijareiden nimissä yhtiötoimintaa Suomessa.

Oi oi kun surullisia Asioita tapahtuu.Koita tiina kerätä voimat.vain idiootit Nauttii toisen sairaudesta ja ahdingosta !!! Toivon kovasti voimia ja toivottavasti Ratkaisu löytyis🙏🙏❤❤

Tässä ihminen joka ei pysty ajattelemaan asioita kokonaisvaltaisesti, vaan toimii impulsiivisesti mielijohteiden saattelemana. Kun vastoinkäymisiä ei pysty ennustamaan joutuu ne ottamaan vastaan reaaliteetit tunnustaen. Tällainen elämäntyyli voi heittää taloudellisen aseman nurinniskoin alle aikayksikön.

Oma kommentti