Tiina Jylhän terveys romahti maskikohussa: Minua syytetään, vaikka en ole toimittanut yhtään maskia Suomeen!

Kauneusyrittäjä Tiina Jylhä avautuu maskikohusta painetun Hymyn erikoishaastattelussa. Hän toivoo sopuratkaisua Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) kanssa.

Stressi tapauksen vuoksi on ollut kova ja terveys vaakalaudalla. Tiinan mukaan koetut vastoinkäymiset eivät tuhoa rakkaussuhdetta aviomies Tape Valkosen kanssa.

Tiina Jylhä laukoo vahvoja mielipiteitä. Hänen mukaansa koko maskeihin liittyvä asia on ollut kokemattomien käsissä. Ministeritkin saavat kuulla kunniansa.

– Miten voidaan alistua sille tasolle, että loataan yksi ihminen, vaikka lokaaminen kuuluisi heidän omaan pesäänsä. Itse en voisi tehdä siten, että oma mokani heitetään toisen niskoille ja pelastetaan oma julkisuus.

Tiina kertoo sairastuneensa tapauksen aiheuttaman stressin vuoksi. Takana on paljon valvottuja öitä.

– Olen valvonut öitä tämän vuoksi. Aviomieheni Tape Valkonen sanoi, että koskaan hän ei ole nähnyt minua niin huonossa kunnossa. Minua suretti lähimmäiseni, etenkin vanhat vanhempani, jotka kaikki saivat osansa. Voin käsi raamatulla sanoa, että en tehnyt mitään. Olen uskovainen ihminen. Minusta tehtiin valtakunnan suurin konna.

Tiina on sitä mieltä, että koskaan häntä ei ole näin paljon nöyryytetty kuin mitä asian tuoma julkisuus toi tullessaan.

– Olin rehellisellä ja hyvällä asialla. Meillä oli maskeja ja niitä tarvittiin. Sitten minusta tehtiin riistäjä. Sitten kirjoitettiin, että Tiina Jylhä on toimittanut jotain paskamaskeja. Mutta enhän ollut toimittanut ainoatakaan maskia Suomeen!

Lue hurja juttu painetusta Hymystä.

Teksti:Hymyn toimitus, Ilari Kauppinen
Avainsanat: Huoltovarmuuskeskus, HVK, kohu, maski, Tiina Jylhä

Kommentit

Oma kommentti