TTK:sta tutulla Saana Akiolalla älyttömän huono tuuri: ”Jaa taas mä oon pois pelistä”

Saana Akiola. Kuva: Tiia Ahjotuli/Otavamedia.

Tanssija Saana Akiola joutuu jättämään kevään tanssikiertueen väliin loukkaantumisen takia.

 

By Raili -kosmetiikkasarjan uutuuksien esittelytilaisuus, Saana Akiola. Kuva: Tiia Ahjotuli/Otavamedia.

 

Alkuviikosta tanssiharjoituksissa tapahtuneen tapaturman vuoksi vastassa on myös melkoinen tulojen menetys.

– Jaa taas mä oon pois pelistä, Saana kirjoittaa särkyneen punaisen sydänemojin kera päivityksessään Instagramissa.

 

Työt meni alta

 

Ikävä tapaturma vei sovitut työtilaisuudet ja se on myös todella ikävää keikkatyöstä tulonsa saavalle.

– Viisi vuotta sitten mononukleoosi vei mun työt ja nyt onnistuin nostossa eka iskemään jalan treeniksen kattoon ja siitä ländäämään suoraan nilkan päälle, Saana Akiola jatkaa päivityksessään.

– Kiertuetreenit on kovassa vauhdissa ja ei mulla ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin jättäytyä @tanssientahtiin showsta pois, hän jatkaa kirjoitustaan itkuemojin kera.

– Oon niin surullinen ettei mitkään emojit tai kirosanat riitä sitä kertomaan, mutta samaan aikaan mun on ihan pakko uskoa että tällä on joku isompi merkitys mun elämässä.

Saana toteaa, että tanssi ja esiintyminen ovat hänelle kaikista tärkeintä. Vaikka hän unelmoikin töistä, jotka eivät liity tanssiin, niin tällaista hän ei tarkoittanut.

– Vaikka tekisin mitä tiedän, etten pystyisi ikinä kokonaan luopumaan tanssista ja varsinkaan esiintymisestä, mutta näköjään aika ajoin mut pakotetaan ottamaan vähän iisimmin ja miettimään et mitä mä haluun vielä isona tehdä.

Hän toteaa, että joka tapauksessa opetukset jäävät hetkeksi tauolle.

– Kaikki  tulot oli kiinni kiertueessa ja opetuksissa, joten pliiiis jos sulla on tarvetta työntekijälle (johonki missä ei tartte ainakaan kovasti hyppiä) ni feel free to contact me.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Saana Sarianna (@saana_akiola) jakama julkaisu

Teksti: jarikupiainen

Kommentit

Oma kommentti