Tuija Piepposella oli väkivaltainen suhde rikolliseen mieheen: ”Onneksi pahempaa ei sattunut” – katso upea nuoruuskuva!

Rakastettu näyttelijä Tuija Piepponen avaa elämäänsä koronan keskellä ja muistelee myös vanhoja Hymyn painetun lehden haastattelussa, jonka on kirjoittanut Juha-Veli Jokinen.

Tuija kertoo jutussa esimerkiksi hippiaikojensa seurustelusuhteesta väkivaltarikoksistakin tuomittuun ”Viiksiin”. Suhde kaatui väkivaltaan.

-Oli vaaratilanteitakin, mutta pahempaa ei sattunut. Kyllä hän yritti käydä päälle, mutta minähän en siedä yhtään väkivaltaa ja panin stopin. Yritin vähän naiivina teatterikoulun oppien läpitunkemana lukea hänelle Tsehovin novelleja, mutta ei se auttanut, Tuija kertoo jutussa.

Kun koronaepidemia on ohi, Tuija lähtee järjestämään mummodiskoja. Hän on tanssittanut mummoja ja pappoja ympäri Etelä-Suomea.

-Niissä diskoissa on invalideja. Jotkut tanssivat pyörätuoleissa tai kevyemmin (lonkkaleikkausten johdosta), mutta ilolla ja hyvällä mielellä, Tuija sanoo. Katso alta hänen nuoruuskuvansa:

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Tuija Piepponen

Kommentit

Oma kommentti