Tukiainen keskittyy koulunkäyntiin

J TukiainenHymy-lehden suosittu blogisti Johanna Tukiainen ei ole kirjoittanut blogiaan pariin viikkoon, eikä julkisuudesta vetäytynyt kohukaunotar lupaa niitä hetkeen. Tästä Hymyn toimitus yllätyksekseen luki Johannan omilta kotisivuilta.

-En toistaiseksi kirjoita Hymyn blogia, enkä myöskään päivitä kuvagalleriamme. Meillä on niin paljon upeaa kuvamateriaalia, että siinä pitäisi olla vuodeksi eteenpäin ihmisillä nautittavaa! Muistakaa vain kelata kuvagalleriaa alaspäin, niin löydätte hienoja kuvia meistä! Johanna kirjoitti tanssiryhmänsä Dolssien sivuilla.

Hän kertoo myös käyvänsä normaalisti koulua ja elävänsä normaalia elämää.

-Kohta koittaa koulusta parin viikon syysloma ja haluaisin lähteä jonnekin kauas ja lämpimään. Ajattelin ensin Miamia, mutta se on niin loppuunkaluttu kohde, että alkaa jo kyllästyttää. Siksi ajattelin lähteä uusien tanssijoidemme kanssa jonnekin ihan uuteen ja eksoottiseen paikkaan, jossa saan edes vähän aikaa olla rauhassa. Hotellin pitää totta kai olla luksusluokkaa, mielellään 5 tähteä, Johanna kirjoittaa tanssiryhmänsä sivuilla.

Vaikka Johanna on kertonut viettävänsä hiljaiseloa, hän on Hymyn tietojen mukaan kuitenkin suunnittelemassa jo uusia julkisuustempauksia.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Dolls, Johanna Tukiainen

Kommentit

tukiainen on turha julkkis,opettele hymyillä olet monien ihmisten mielee surkea.
jos tuot itseäs vähissä vaatteessa esille,nii saisit ylimääräiset kilot pois

Tuksulle tonni per blogi, jos ei muuten kirjota, niin pääsee soppailemaan miamiin ja tuomaan viihdykettä edesottamuksineen meille tähän syksyn pimeyteen.

Muuten tanakkaa asiaa, mutta mikä kohu”kaunotar”? 😀

kamalaa miten lapsellista porukkaa täällä kirjoittelee! luulin että täällä pyörii vain aikuisia ihmisiä…

Eikös tuo syysloma ole vain viikon? Ainakin minulla on vaikka samaa koulua käynkin vai saako kenties tuksu erikoispitkää lomaa julkisuuden vuoksi??

On se vaan kumma juttu…

Kyllä Jossu taas pian kirjoittaa, ei Seiskan pileristeilyt Hymyä haittaa.

Ohoh, taitaa dynastia minua vaivata, kun tärkein jäi mainitsematta tuossa edellisessä (edellisissä, kuin pääsikin kaksikertaa viesti karkuun!) viestissä!
Kun neito ilmoittaa että tulot on nolla-euroa!

Millä ihmeen rahoilla se neito matkustelee ja vielä viidentädenhotelli olla pitää!
Eikö sponsoritulot olekkaan veronalaista? Ja eikö ”lompsalla” tienattukaan ole verotettavaa?

ilman muuta Johannan pitää kirjoittaa! Ettekö saa sitä kirjoittamaan?
Johannan tekstit ja jutut ovat hymyn parasta antia
En ainakaan osta enää lehteä jos ei johannaa saada takaisin hommiin.

Jeee! Nyt, kun Tukiainen meneekin tuonne Seiskan bileristeilylle ja on siis vaihtanut laivaa, niin teillä Hymyssä ei ole enää mitään pidäkkeitä. Paljastakaa kaikki salaisuudet, kertokaa kaikki! Kuvat, joita ei ole ennen julkaistu, jutut jotka ovat jääneet sensuurin hampaisiin….varmaan materiaalia riittää ainakin kymmeneksi vuodeksi! 😀

Avoin kirje Hymy-lehden päätoimittajalle

Suomen kansa vaatii Tuksun takaisin ja heti! Kansa tarvitsee glamyyria, feikki-Vuittoneita, Bleipoita, Maijamia, Ropetsia ja parasta ystävää, kaunista siskoa Jullea.

Nostakaa sen Tuksun kirjoituspalkkiota ja laittakaa joku toimittaja sinne Jollaksen residenssiin vahtimaan että Tuksu kirjoittaa juttunsa.

Toimikaa tai peruutan Hymyn tilaukseni ja niin tulevat varmaan monet muutkin tekemään!

Nimimerkki ”Kansan syvien rivien edustaja”

Hymyn toimitus!! ANtakaa Jossulle palkankorotus, ei tätä hiljaiseloa enää kestä. JOSSU TAKAS!!!!!!!

”Haluamme nauraa ja viihdyttää itseämme tyhmemmän ihmisen kustannuksella.”

Onko sellaisia olemassa?

Vai sai Hymy lukea Jossun päiväkirjasta uutiset? 😀 Onks teillä kirjallinen sopimus? Siihen vedotenhan…tai muutenhan ei olekaan niin väliä ja voitte sitten julkaista ne jutut ja kuvat, jotka kohteliaisuudesta olette tähän mennessä jättäneet julkaisematta! 🙂

Ei toi Viron kissatappelu ja nettisivuilla uhoominenkaan kovin matalalla linjalla vedettyä ole
http://www.bouncerfightclub.com/index.php?p=newsView&iNews=4

We want Tuksu-Bloggausta..Haluamme nauraa ja viihdyttää itseämme tyhmemmän ihmisen kustannuksella. TUKIAINEN, kirjota taas! Olet sen meille ”faneillesi” velkaa <3333

Oma kommentti