Tukiainen puhuu perättömiä

Johanna TukiainenUlkoministeri Ilkka Kanervan tekstarisotkun toisen osapuolen, Johanna Tukiaisen väite siitä, että Hymy olisi painostanut häntä luovuttamaan Kanervan tekstiviestit lehdelle on täysin perätön, Hymyn päätoimittaja Esko Tulusto sanoo.

Hymyn ensimmäinen sopimus Tukiaisen kanssa sisälsi tekstiviestejä käsittelevän haastattelujutun, jonka Hymy julkaisi maaliskuun numerossaan. Uutinen nosti ennalta arvaamattoman kohun. Tämän takia tuli ajankohtaiseksi julkaista otos viesteistä, jotta luotaisiin perusteet keskustelun loppuun saattamiseksi.

Tukiaista pyydettiin tuolloin neuvotteluun Hymyn toimitukseen. Sen tuloksena allekirjoitettiin 12. maaliskuuta sopimus, jonka mukaan ”Hymy julkaisee osan ulkoministeri Ilkka Kanervan Johanna Tukiaiselle lähettämistä tekstiviesteistä. Johanna luovuttaa sitä varten viestit Hymylle”. Sopimus on tehty useiden todistajien läsnä ollessa, se on täysin asiallinen, juridinen ja pätevä, eikä sen yksipuolinen purkaminen ole mahdollista.

Sopimukseen liittyi ehto, jonka mukaan Johanna ei anna tekstiviestejä eikä haastattelua asiasta millekään muulle tiedotusvälineelle. Sopimuksen rikkomissakoksi oli määrätty 10 000 euroa. Sopimuksen rikkomisella tarkoitetaan ehtoa, ettei Tukiainen saa antaa tekstiviesteistä haastattelua millekään muulle tiedotusvälineelle. Tämän pykälän hän on sittemmin rikkonut lukuisia kertoja.

Tukiainen lähetti laskun haastattelupalkkiostaan parin päivän kuluttua, ja se maksettiin hänelle välittömästi.

Seuraavalla viikolla eräs lakimies otti Hymyyn yhteyttä esittäen neuvottelua sopimuksesta. Sellaista ei ehditty edes suunnitella, sillä Tukiainen oli 18.3. tiistaina Ajankohtaisen Kakkosen haastattelussa. Yöllä kyseisen ohjelman jälkeen hän lähetti Hymyn päätoimittajalle tekstiviestin, jonka mukaan ohjelma teki Ikestä ”ihan pellen” ja ”mä esiinnyin älykkäästi” ja ”mun ulkonäkökin oli onnistunut”. ”Kiitos että teette yhteistyötä kanssani. Onneksi laitoin juristit lätkimään!” Tukiainen hehkutti.

Aiemmin samana tiistaina Tukiainen oli luovuttanut Hymylle vanhan kännykkänsä ja saanut lehdeltä sen tilalle uuden – hän valitsi kaupan hyllystä varsin kalliin Nokia 6500:n.

Samalla puhelimen ostomatkalla Johanna Tukiainen kysyi, kustantaisiko Hymy hänelle ja hänen sisarelleen Julialle etelänmatkan ”kun Hymy on saanut tästä jutusta niin paljon”. Tähän päätoimittaja totesi, että palkkio on jo maksettu, mutta jonkun tulevan jutun palkkiona asiaa voisi ajatella. Siskokset suostuivat ja matkaa alettiin suunnitella. Myöhemmissä Tukiaisen tekstiviesteissä esiintyivät ilmaukset: ”Jenkit olis kiva. Aruba tai Hawaiji. Tai Mauritius”.  Hymy esitti, että sisarukset tyytyisivät Kanariaan, jolloin vastaus kuului: ”Jos Kanaria, niin vähintään neljän tähden hotelli”.

Vielä keskiviikko-iltana 19.3. Johanna Tukiainen lähetti Hymyn toimitukseen suuren määrän kuvia itsestään tulevaa juttua varten. Kuitenkin seuraavana päivänä, kiirastorstaina,  työajan päätyttyä, oli Tukiaisen uudelta asiamieheltä Markku Kiikeriltä tullut toimitukseen vaatimus Tukiaisen sopimuksen purkamisesta. Päätoimittaja pääsi tosin tutustumaan siihen vasta pääsiäisen jälkeen.

Purkamisvaatimus johti sittemmin ennakkosensuurihakemukseen Helsingin käräjäoikeudessa. Hanke ei tietenkään toteutunut, sillä perustuslaki kieltää ennakkosensuurin.

Sittemmin muu media on paljastanut, että Tukiainen ja Kanerva ovat tavalla tai toisella olleet yhteydessä. Hymyllä on täysi syy epäillä, että Tukiaisen äkillinen mielenmuutos on ainakin osittain seurausta näistä yhteydenotoista.

Tukiaisen asiamies Markku Kiikeri ilmoitti Hymylle, että sopimuksen purkamiseksi Tukiainen on valmis palauttamaan haastattelupalkkionsa sekä maksamaan Hymylle 10 000 euron sopimusrikkomussakon. Tukiaisen varsin erikoislaatuinen käsitys asiasta oli, että koska hän on tehnyt sopimuksen, hänellä on myös yksipuolisesti oikeus purkaa se – ja koska Hymy ei Tukiaisen mielenmuutoksen vuoksi kerran suostu purkamaan täysin vedenpitävää ja juridista sopimusta, niin tällöin Hymy syyllistyy sopimusrikkomukseen.

Tukiainen yrittikin palauttaa haastattelupalkkionsa. Hymy kuitenkin piti kiinni sopimuksesta ja palautti palkkion Tukiaiselle takaisin. Mutta vielä A-talkin haastattelussa 3. huhtikuuta Tukiainen väitti palauttaneensa palkkion ja maksaneensa lisäksi 10 000 euron sakon. 10 000 euron sakkoa hän ei ole edes yrittänyt maksaa.

Tämän kaiken jälkeen Tukiainen on tiedustellut, mille tilille hänen haastattelupalkkionsa on palautettu, ja onhan se varmasti hänen tilillään.

Uusin vaihe on Tukiaisen ilmoitus pyrkiä politiikkaan kokoomuksen listalla.

Ilkka Kanervan puolustuspuhe: taas sepittelyä!

Kohu-Johanna järkyttyi: ”En ole pornotähti”

Hymy julkaisee Kanervan kohuviestit

Näin kohuviestien julkaiseminen yritettiin estää!

Dolls-Johannan salattu tausta!

Kanervan kohutekstarit nyt Hymyssä!

Hymystä toinen painos

Lisää kuvia Johannasta!

Osallistu keskusteluun!

 

 

 

Teksti: Hymy
Avainsanat: Esko Tulusto, Ilkka Kanerva, Johanna Tukiainen, Markku Kiikeri, tekstiviesti

Kommentit

Oma kommentti