Tukiainen: Taas korvausvaatimus oharikeikoista!

johannatukiainenKohumimmi Johanna Tukiaisen keikkasähläyspiina ei ota päättyäkseen. Hymy uutisoi eilen netissä, kuinka hyrynsalmelaisen Halla-ravintolan omistaja Ritva Rissanen penää Tukiaiselta kahdesta heinäkuisesta ”oharikeikasta” noin tuhannen euron korvausta. Korvausvaade perustuu mainoskuluihin sekä alennettuihin pääsylipputuloihin.

Nyt samaisilla keikoilla keikkajärjestäjänä toiminut Tuija Järvinen aikoo esittää Tukiaiselle niinikään laskun.

-Tukiainen ei saavu paikalle huolimatta siitä, että autonkuljettaja ja limousine ovat häntä hakemassa. Sitten minulle soitellaan pitkin yötä, että nainen bailaa jossakin humalassa. Rauhoittele siinä asiakkaita sitten ja myy asiakkaille kaksi iltaa peräkkäin eioota, Järvinen tuhahtaa.

-Tukiaisella ei ole vastuuntuntoa, ei hän sovi asiakkaiden palvelijaksi, jota keikka-artisti on.

Järvinen laskee paraikaa omia tappioitaan. Hän on tehnyt laskelmia, jotka perustuvat muun muassa menetettyyn työaikaan ja siihen, että hän joutui päivystämään parina iltana vihaisten asiakkaiden reklamaatioita käsittelemässä. Tukiainen olisi ollut myös vetonaula Hallan Neito -tapahtumassa, jota Järvinen organisoi.

-Kyllä laskuni tulee olemaan tuhansissa, hän myöntää Hymylle.tuijajärvinen

Järvisellä on viesti Tukiaiselle:

-Kasva aikuiseksi, olet jo sentään 30-vuotias

Lue myös täältä:

https://hymy.fi/tasta-puhutaan/tukiaiselta-vaaditaan-korvauksia

Alakuvassa keikkajärjestäjä Tuija Järvinen.

Teksti: Hymy
Avainsanat: Johanna Tukiainen, Ritva Rissanen, Tuija Järvinen

Kommentit

Ja kestäköhän se ”Tukevainen” hyöty..
Kauhee lehmä. ”Ihan sama mitä puhutaan kunhan puhutaan”

johkun pitää vaan riisua enemmän vaatteita miesten edessä ja stripata viimistä päivää, niin ne kulut saadaan peitettyä.

Äsh! ei kukaan ns täyspäinen mee kattoo sitä sun pornoos ja vielä ilmainen.. Kai nyt vähän kandee maksaa? Olet sä niin sanottu sosiaalitapaus? Nimimerkki ja teksti vihjaa ainakin selvästi.

Kiitos Veera, kun olit kanssani samaa mieltä. Tämä mollaus on jo saanut uudet kasvonpiirteet, joku psykologi ehti jo kertoa pakinassaan, ”ne mollaa, joilla huono itsetunto” . Täällä yrittää kaikki Johannaa haukkuvat saada sitä kautta fiksumpaa omaminää. Halloo!

Jaakon loppu oli ok. Mietittään nyt hieman. Johanna käyttäytyy itsetuhoisesti, taitaa tulla Anna Nicole Smithit, jos ei rauhoituta. Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja rauha, RAKKAUTTA kehiin!

todella ”vietävän kaunis mimmi”

on sulla kyllä harkittu naismaku kerrassaan.no mut kylhän niitäki ihmiskasteja on jotka palvovat auringonpalaneita ikäistään vanhemman näköisiä naisnoitia.siis ku kattoo noita kuvia,niin johanna ja julia näyttävät suorastaan järkyttäviltä.kokoajan pose10 kaikissa kuvissa kun eivät itse edes näe sitä että on kyllä kaukana kauniista. voittaisivat kyllä rumuuskilpailun välittömästi!

kateellisten puhetta. täällä suomessa ei johannaa arvosteta, mutta miamissa hän on tähti.

on kyllä vietävän kaunis mimmi…

Voi herranen aika tätä naista. On kyllä niin sekaisin elämänsä kanssa ettei mitään rajaa. Ottais vaan lusikan kauniiseen kätöseen ja menis vaikka kaupan kassalle duuniin, tosin sekin saattaa vaatia liikaa tältä ihmiseltä jonka älykkyysosamäärä taitaa olla kengännumeroa pienempi… Jatka samaa rataa niin saadaan taas hyvät naurut.

P.S. sopimusrikosta kuuluukin laittaa lasku perään, muutenhan ei kukaan enää pidä soppareistaan kiinni….

voihan sitä tolleenkin rikastua ´kohta vissiin otsikoissa` johanna tukiaisella vauva kuume ike olisi sopiva isä! siis eihän tota akkaa ees ois kukaa tunnistanu jos se ei noita turhan päiväsiä viestejä laittanu liikkeelle.. vihaan

Mitä mieltä olette sitten tuosta keikkajärjestäjä Tuija Järvisestä? Kaunis ainakin näyttää olevan.

kauhea kotka koko akka.. julkisuuden kipee ku kaikesta mitä toi tekee nii pitää juttu tehä vaikka eihän toi oo ees kaunis ehkä johonkin miss xl veteraaneihin peräkylälle kelpais

Eihän kukaan mene Johannan keikalle katsomaan ”kun se on niin ihana”.
Yleensä artistien keikoille mennään, koska ne on hyviä, ihania, rahoille saa vastinetta!!

Johannaa mennään kattoon uteliaisuudesta ja siksi, kun voi jälkeenpäin sanoa ”eikö ollu hirvee..”

Vai ei ole keikkojakaan hoidellut.Sopimusrikkomushan se on.Korvausvelvollinen.Olisikohan seuraavaksi aa-kerho ja uskoon tulo kyseessä.

”Hyrynsalmella oli tuona kyseisenä viikonloppuna tuhansia ihmisiä keräävät suopotkupallon mm-kisat, joten kyseessä olisi ollut rahakas ilta Hallalle.”

HEH, oletko oikeasti sitä mieltä, että joku olisi mennyt tuota sotanorsua katsomaan?? En ymmärrä myöskään tätä oulun erotiikkajärjestäjää, miten helkkarissa järkkää tommosen sinne karkottamaan yleisöä!!
Päivääkään yli 60v näyttää..

Tukiainen se jaksaa täällä kirjoitella itsestään, hoh-hoijaa…

”Tuo on totta, molemmat sekä Järvinen että Rissanen pyrkivät hyödyntämään Johannaa viimeiseen asti, jopa median kustannuksella, vaikka se vajaan tonnin lasku on jo lähetetty!
Eiköhän tässä ole sama ilmiö kuin Johannan ”hyvän ystävän” Rachel Kauppilan kanssa, ihmiset pyrkivät vain hyötymään Jossustamme.”

Paskapuhetta!!! Sitä saa, mitä tilaa. Ei kukaan voi jättää työvelvollisuuksiaan hoitamatta, kuten Jossu. Aivan oikein, että häntä myös sakotetaan laiminlyönneistään. Kukaan ei hyödy Jossusta, vaan helvetinmoisen harminhan hän saa joka paikassa aikaiseksi.

Hyrynsalmella oli tuona kyseisenä viikonloppuna tuhansia ihmisiä keräävät suopotkupallon mm-kisat, joten kyseessä olisi ollut rahakas ilta Hallalle.

Asiasta vaativat rahoja.

mä niin VIHAAN tätä ihmistä, jokaisella solullani kehossa, VIHAAN

Onko Jossu-Possu katkolla vai miksi ei tule lisää valheita blogissa? Vai joko alkaa loppua mielikuvitus? Kyllä nyt pari maailmankuulua julkimoa voisi vielä yhyttää stooreihinsa. Vai onko piipaa-auto lopulta vienyt naudan suljetulle hieman lepuuttelemaan? Siellä onkin ihan upeat luksusprivaattihuoneet ja asut on sellaista vittonia ettei ihan jokaisella sellaisia olekaan! Todella mahtavaa!

Joo tai sitten ne vaan kerää tappiot pois.. kuka nyt ei lähettäis laskua perään?

Tuo on totta, molemmat sekä Järvinen että Rissanen pyrkivät hyödyntämään Johannaa viimeiseen asti, jopa median kustannuksella, vaikka se vajaan tonnin lasku on jo lähetetty!
Eiköhän tässä ole sama ilmiö kuin Johannan ”hyvän ystävän” Rachel Kauppilan kanssa, ihmiset pyrkivät vain hyötymään Jossustamme.

Kateutta se vain on. Nyt kun Johanna on julkkis, ja ei mennyt sinne, niin he kostavat.

Järvinen ja Rissanen nostavat vaateitaan Johannaa kohtaa joka päivä.
Kysymys lienee, että tuppukylän asukit haluavat julkisuuteen, kun ei kelvannut Johannan esiintyminen syyskuussa.

ihme jos olisi lavalle nousut sen netti myllytyksen jälkeen minkä erotiikka messujen esiintyminen toi.
Eiköhän tuo saisi ihan oikean sairasloman kun hakisi.

Oma kommentti