© Kari Pekonen

Tuksu ei ymmärrä koronarajoituksia, menetti ravintolakeikan: Näädät alkoivat uhkailla ravintolaa…

Vastikään tyttövauvan saanut Johanna Tukiainen on kirjoittanut julkisen Facebook-kirjoituksen, jossa hän ottaa kantaa koronaviruksen aiheuttamaan esiintymisteollisuuden kurimukseen.

-Minun keikkani peruutettiin keväällä 2020 (koronan takia), mutta sain tehtyä pari esiintymistä kesällä. Syksyn keikat siirrettiin ensi vuoteen niinkin ihanasta syystä että saan vauvan, joten tässä tapauksessa korona ei päässyt vaikuttamaan. Minulle oli buukattu yksi keikka Lohjalle, Bar Kiss -ravintolaan elokuulle. Muutin Tukholmaan helmikuun lopussa 2020, juuri sen jälkeen kun tämä Covid19 (sana tulee tästä: certifikat of vaccination ID) hässäkkä tuli maailmaan. Kun soitin kyseiseen ravintolaan ja sanoin selkeästi että olen Tukholmassa ja tulen täältä esiintymään, onhan asia ok, minulle vastasi nainen joka vakuutti kaiken olevan kunnossa ja he pitävät esiintyjät huolimatta rajoituksista, Johanna alustaa.

-Vanhaan kunnon ”reiluun” menoon suomalaiset naiset alkoivat ahdistelemaan ravintolaa ja uhkailemaan, etteivät tule sinne kun ”levitän koronaa.” Minulle oli sanottu, että asia on täysin kunnossa ja ravintolaan paikalle vaan. Ehdin ostaa laivamatkat ja mennä laivaan Suomeen.

Keikka kuitenkin peruttiin.

Johanna toteaa, että rajoitustoimenpiteet eivät mene yksiin viruksen vaarallisuuden kanssa.

-En voi käsittää lakia joka koskee ravintoloiden aukioloaikoja. Täällä Ruotsissa on ollut lähes kaikki auki koko kevään, kesän ja siitä eteenpäin, terasseja ei suljettu missään vaiheessa. Kutsun tätä demokratiaksi joka toimii. Ruotsi ei kärsi miljarditappioita kuten Suomi. Ei ole mitään järkeä määräyksissä että ravintoloiden pitää mennä kiinni klo 24.00. Se on täysin absurdia, samoin kuin muut ihme jutut siellä Suomessa kuten Lapin matkailun rajoitukset ja yökerhojen toiminta. Täällä on yökerhot auki klo 3.00 tai klo 4.00 asti normaalisti ja homma on toiminut ja toimii hyvin, Johanna paukuttaa.

Johanna epäilee, että tiedotusvälineet valehtelevat koronuhrien määrässä.

-Massiiviset rajoitukset ja kiellot eivät todellakaan ole vastaus mihinkään vaan päinvastoin.

Johanna haukkuu myös karanteenirikkomuksista toisiaan käräytteleviä naapureita Pohjois-Korean meiningiksi.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Johanna Tukiainen, korona

Kommentit

Oma kommentti