Tuksu nolasi itsensä!

Lukemisen ymmärtäminen ei taida olla kohublondi Johanna Tukiaisen vahvin laji.

Juoppohullun päiväkirja -kirjoillaan maineeseen noussut kirjailija ja kolumnisti Juha Vuorinen on entinen alkoholisti. Hän kirjoitti toissa jouluna Julia Tukiaisen kuoleman jälkeen Johanna Tukiaiselle julkisen ”varoituskirjeen”. Hän arveli Tuksun juovan itsensä hengiltä.

Samassa kirjoituksessa Vuorinen päätti tuoda ruusupuskan Tukiaiselle jouluna 2015 – joko omilla jaloillaan kävelevälle Tuksulle tai sitten tämän haudalle.

Nyt Johanna on herännyt vastaiskuun, hieman yli vuosi kolumnin jälkeen.

Seiskan blogissaan Tuksu kirjoittaa olevansa edelleen hengissä. Hän tosin muistaa päivämäärän väärin. Vuorinen puhui joulusta 2015, ei tammikuun alusta 2015. Vielä siis on aikaa jäljellä, lähes vuosi.

Tuksu ei ilmeisesti tunnista Vuorisen maineikasta historiaa, sillä hänen mielestään kolumnin kirjoitti ”joku freelance-toimittaja” Vuorinen.

Johanna on myöntänyt päihdeongelmansa. Häntä on myös nuhdeltu päihteiden tiimoilta yhdyskuntapalvelunsa aikana. Tuksu ei kuitenkaan nähtävästi halua muiden käsittelevän asiaa.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Johanna Tukiainen, Juha Vuorinen, Julia Tukiainen

Kommentit

Oma kommentti