Tuksu töppäsi taas – järjestäjä perui 30 keikkaa!

Hymy kertoi muutama päivä sitten  Johanna Tukiaisen ajautumisesta välienselvittelyyn Kanarialla sijaitsevan suomalaisbaarin omistajan kanssa maksamattomasta laskusta. Nyt sota on päällä myös Tauski Peltosen ja Tuksun välillä.

Tauskin omistama ohjelmayhtiö ja Tukiainen sopivat toista kuukautta sitten Johannan ja hänen ryhmänsä keikkamyynnistä.

-Neuvotteluita johtavana henkilönä ilmoitin Johannalle hyvin selkeään sävyyn, että työntekijäni myyvät hänen kalenterinsa lyhyessä ajassa täyteen keikkaa. Siihen Johanna vastasi että upeaa, tätä on niin paljon odotettu ja aiemmin niin paljon kusetettu, Tauski paljastaa Hymylle.

Tauskin taustajoukot myivätkin parissa viikossa Johannalle yli 30 esiintymistä, vaikka raideri olikin erikoinen paikka paikoin: sisälsi muun muassa puruluita ja koiranmuonaa.

Johanna TukiainenTauski kertoo korostaneensa, että jos esiintymisiä jää tekemättä, homma jää siihen ja loput keikat perutaan välittömästi.

Näin näyttää nyt sitten käyvän.

-Ensi perjantaille oli sovittu Parainen ja lauantaille Somero. Kun sain vahvistuksen siitä, että lady saapuu Kanarialta vasta lauantai-iltana ilmoitin yhtiöni myyntiedustajille, että koko myyty kasa perutaan pois ja tilalle myydään uusi tuote, joka on yhtiömme sekä asiakkaittemme etujen mukaista, Tauski toteaa.

Tauski kertoo olevansa järjestämässä kahta megatapahtumaa ensi vuodelle, Lahnabileitä ja Sikajuhlia.

-Olen nyt Johannan tilalle buukannut ruotsalaiset huippuesiintyjät E-roticin sekä Basic Elementin, Tauski toteaa. Hän kertoo yhtiönsä keskittyvän jatkossa enemmän ulkomaalaisiin tähtiin.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Johanna Tukiainen, Tauski Peltonen

Kommentit

Ei voi olla totta että The Parasta taas kohdellaan kaltoin. Voi kuinka säälin Tuhnu parkaa joka on ilman omaa syytään joutunut vainon kohteeksi.

Kuinka paljon voi ammatti-ihminen sössiä keikkoja ja vielä kun on itse huomionhakuinen. Siltojenpolttajat ovat jääneet sotahistoriaan ja Tunkki nykyhistoriaan.

No ,mitä ihmettelette,täähän menee ihan käsikirjoituksen mukaan. Olisinkin ällikällä lyöty jos tuhnu olisi homman hoitanut.Kyllä ihmisen suojelus enkelin nimi on toella pyhä yksinkertaisuus….

Miten on mahdollista! Eihän Tuksu voi mitään mokata! On niin ammattilainen 😀

Oma kommentti