Tuksun isän shookeeraava syvähaastattelu vain Hymyssä: ”En tunnista enää tytärtäni!”

Tuoreimmassa Hymy-lehdessä on haastattelu, jota ei ole osattu odottaa. Vihdoin avaa suunsa kohublondi Johanna Tukiaisen isä, Markku Tukiainen.

Laajassa syvähaastattelussa hän kertoo tyttärensä elämästä lapsuudesta alkaen aina Kanerva-kohuun ja näihin rikoksentäyteisiin ja huuruisiin päiviin.

Isä ei halua kostaa lapselleen. Hän näkee, että haastattelu on ainoa asia, jolla hän vielä voisi herättää Johannan järkiinsä.

-En tiedä mitä muutakaan voisin tehdä kun hänen elämänsä on kärkyttävässä syöksykierteessä. Tarkoitus ei ole nolata Johannaa. Johanna on jo nolannut (julkisuudessa) itsensä.

Markku Tukiainen kertoo jutussa Tukiaisten olevan ihan tavallinen perhe.

-Toivon, että tämä haastattelu antaisi ihmisille syyn erottaa Johanna Tukiainen muista Tukiaisista. Johanna elää omaa elämäänsä ja tekee omia valintojaan. Minä en hyväksy väkivaltaa, enkä arvosta Johannan uravalintaa monine lieveilmiöineen, Markku painottaa.

Tukiaisen perhe on Markun mukaan huomattavasti tavallisempi kuin julkisuuden perusteella saatetaan ymmärtää.

-Johanna liioittelee säännöllisesti perheemme varallisuutta, menestystä ja ulkoisia puitteita. Hän on kai kokenut, että se jotenkin loisi hänelle itselleen positiivisemman julkisuuskuvan. Muu perheemme ei ole halunnut julkisuutta, Johanna tietää sen, mutta silti vuosien saatossa on käynyt ilmi, että hänellä on suuria vaikeuksia tätä kunnioittaa.

Jutussa Tukiaisen isä kertoo muun muassa, miltä hänestä tuntui, kun lapsi ilmoitti perustaneensa eroottisen tanssiryhmän tai kun ulkoministeri erotettiin tekstiviestikohun jälkeen. Markku avautuu myös lukuisista riidoista ja pahoinpitelystä, joka tapahtui perheen kodissa eräänä jouluna.

Isän viime aikoina suorittama tyttärensä ”häätö” on sekin poikinut omia ongelmiaan, saati Johannan armoille jäänyt isän omistama rättisitikka, joka tuhottiin.

-Pahinta on Johannan jokapäiväinen vahva humalahakuisuus, dominoiva käytös ja jatkuva pelko siitä, että hän räjähtää ja nostaa viikkoja kestävän mekkalan pitkin internetiä. Valehtelee, solvaa haukkuu ja uhkailee. Tuntemattomat ihmiset soittavat milloin milläkin asialla. Tulee tekstiviestejä milloin mistäkin numerosta, isä huokaa.

Hän ei hyväksy tyttärensä rikollista käytöstä ja sanoo, että on vaikea tunnistaa Johannaa samaksi tyttäreksi jonka hän on kasvattanut.

Koko jutun voi lukea painetusta lehdestä.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Johanna Tukiainen Markku Tukiainen

Kommentit

Oma kommentti