Ministeri Pekka Haaviston asunto. Ja valvova silmä.

Turvamiehiä, avustajien taustoittamista, salakuuntelun torjuntaa: Näin ministereitä suojellaan Suomessa

Toisin kuin monessa maailman maassa, Suomessa johtavat poliitikot kulkevat kansan parissa ilman henkivartijoiden muuria. Ministerien suojana on silti ympärivuorokautinen, näkymätön turvakoneisto. Yhä useammin uhkat hiipivät tietoverkoissa.

Ministereiden turvallisuusjärjestelyistä vastaa valtioneuvoston turvallisuusyksikkö.
Sen uusi johtaja Ahti Kurvinen kieltäytyy kommentoimasta aihetta mitenkään. Hänen mukaansa asiat ovat turvaluokiteltua.

Samaa linjaa noudattaa valtioneuvoston viestintäjohtaja Päivi Anttikoski.

Hymy selvitti asiaa kuitenkin muista hallituslähteistä. Paljon selviää myös erityisestä ministerin käsikirjasta, joka on julkinen dokumentti.

Esimerkiksi auto on turvallisuuskysymys. Valtioneuvoston ohjeiden mukaan ministeri ei voi itse aina edes päättää, millä välineellä liikkuu.

Erityinen riski piilee nykyisin lähes kaikkien käyttämissä älypuhelimissa, jotka on jatkuvasti kytketty internetiin. Salakuunteluriskin takia älypuhelimien ja tablettien tuominen hallituksen kokoustiloihin, ministerivaliokuntiin ja muihin luottamuksellisiin keskusteluihin on jyrkästi kielletty.

Suurin turvallisuusriski liittyy silti ihmisten välisiin tavallisiin keskusteluihin. Luottamukselliset keskustelut kehotetaankin käymään niin, etteivät sivulliset pääse kuulolle. Lisäksi omalla tietokoneella ei saa käsitellä salassa pidettäviä virka-asioita. Ministerien tietokoneet on varustettu jopa pakollisella näkösuojalla, jotta sivulliset eivät näe ruutua.

Lue lisää mielenkiintoisesta jutusta Hymystä!

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: ministeri, Supo, turvallisuus, valtioneuvosto

Kommentit

Oma kommentti