Upea Eija Kantola ei ikärkriiseile: Piu paut selluliiteille!

Vuoden 1992 tangokuningatar Eija Kantola, 55, puhkuu tarmoa tulevan 30-vuotisjuhlavuotensa kynnyksellä. Tummakutrisen laulajan palo esiintymistä kohtaan on säilynyt kaikki vuodet ja suosio on ollut tasaista, eikä uran varrelle ole mahtunut nousuja eikä laskuja.

– Koko ajan on painettu keikkoja, eikä ole ollut mitään isompia taukoja ennen korona-aikaa. Siitä pitää olla kiitollinen, sillä se ei ole itsestäänselvyys tällä alalla, Eija pohtii Juhamatti Niemisen jutussa Hymyn painetussa lehdessä.

Ikäkriisiä nainen ei ole potenut.

– Minähän näytin 15-vuotiaana jo nelikymppiseltä, josta kiitos silloisen pöyhkeän tukkamuodin. En ole yhtä ketterä ja notkea kuin nuorempana, mutta pärjään kyllä hyvin.

Pysähdyksen paikka Eijalle tuli Selviytyjät-ohjelman kuvauksissa, johon osallistui myös kaksi entistä Miss Suomea, Bea Toivonen ja Shirly Karvinen. Ohjelma nähdään Nelosella.

– Siellä ollaan bikineissä missien kanssa. Kaikki selluliitit lävähtivät katsojien naamalle televisiossa, eikä mitään ollut pelastettavissa, Eija naurahtaa.

Ohjelma kuvattiin Karibialla Dominikaanisessa Tasavallassa, jossa kuumuus pakotti vähentämään asuja.

– Päätin etukäteen, etten siellä bikineissä heilu. Oli kuitenkin niin kuuma, ettei ollut vaihtoehtoja. Lopulta ajattelin, että hällä väliä, aivan sama. Selluliittia tulee vanhemmiten, ei sille voi mitään, Eija toteaa.

Lue ihanan ja jumalaiselta kuulostavan laulajattaren haastattelu kokonaan painetusta lehdestämme.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Eija Kantola

Kommentit

Tässä on artisti, taiteilija, laulaja juuri semmoinen kuin olla pitääkin.Ensiksikin on mahtava laulu ääni ja karisma. Eikä ole joka juorulehden sivuilla harva se viikko voihkimassa tekemisiään tai niiden puuttumista.. Pukeutuu aina tilanteen mukaan ja ei ole 20 sm tekoripsiä ja metrin tukkajatkeita.. Nainen isoilla kirjaimilla ja sopii esimerkiksi hyvin monelle.. Hienoa Eija ja kaikkea hyvää Sinulle.

Oma kommentti