Urheilijanaisen kova kohtalo: Jalka amputoitiin – ”Aina voisi olla huonomminkin”

Intohimoinen liikunnanharrastaja joutui onnettomuuteen, joka muutti hänen koko elämänsä. Elämänmyönteisen naisen tarina antaa toivoa siitä, että kaikesta voi selvitä.

Naomi Jefferies, 30, eli pari vuotta sitten unelmaelämäänsä. Uusiseelantilainen nainen oli viimein löytänyt itselleen sopivan alan ja työskenteli fysioterapeuttina. Vapaa-aikanaan hän harrasti vaeltelua ja erilaisia vesiurheilulajeja.

Kaikki kuitenkin muuttui silmänräpäyksessä. Syyskuussa 2017 Naomiin törmäsi auto. Kuljettaja ei jostain syystä huomannut tien vieressä seissyttä naista.

– Olin kaikin puolin tyytyväinen elämääni. Olin unelma-ammatissani, terve ja fyysisesti hyvässä kunnossa, Naomi muistelee.

– Eräänä iltana olin palaamassa salilta kotiin. Seisoin taloni ulkopuolella, ja yhtäkkiä joku ajoi päälleni. Itse en muista onnettomuuden jälkeisistä tapahtumista mitään, nainen kertaa traagista päivää.

Nyt Naomi kertoo tarinansa painetussa Hymyssä. Hänen jalkansa jouduttiin amputoitumaan. Kuinka nainen selvisi elämälle – niin fyysisesti kuin psyykkisesti? Lue Hymystä.

Jalan amputoimisesta on nyt aikaa vuosi. Naomi on tuttu näky kuntosalilla.

– Monet tulevat sanomaan, että toimin heille inspiraation lähteenä. Koska jalattomuus ei riitä minulle syyksi olla treenaamatta, heidänkään on mahdoton keksiä tekosyitä, uuttera nainen selostaa. Hänestä suitsutus tuntuu kuitenkin erikoiselta.

– En koe tekeväni mitään ihmeellistä, yritän vain päästä elämässäni eteenpäin.

Teksti:Hymyn toimitus, Seija Myllymäki
Kuvat:MVPhotos
Avainsanat: amputointi

Kommentit

Oma kommentti