Yona on auttanut pientä poikaa, joka menetti yksinhuoltajaäitinsä.

Vain elämää -tähdellä isoja mielenterveysongelmia: ”Olen rajatilapersoona”

Hirvensalmen Satulinnassa vietetään perjantaina laulaja-lauluntekijä Yonan päivää.

Kahdeksan albumia tehnyt ja julkaissut artisti on kiitollinen siitä, että moni hänen unelmistaan on käynyt toteen.

-Olen saanut rakkautta, isoja orkestereita, rahaakin on ihan tarpeeksi, jotta voin elää ihan hyvin, ystäviäkin mulla on ihan kauheesti, Yona kertoo onnellisena.

Mutta vaikka unelmat ovatkin toteutuneet, yhtä asiaa Yona kuitenkin vielä toivoo.

-Se on se, että voisin olla mieleltäni mahdollisimman vakaa ja terve loppuelämäni, että voisin nauttia tästä elämästä kokonaisvaltaisesti. Mulla on aika vaihtelevia päiviä, tunteja ja jopa minuutteja. Olen rajatilapersoona tai nykyään sitä sanotaan epävakaaksi persoonallisuushäiriöksi. Tykkään enemmän sanoa rajatilapersoona. Olen aina jonkun tunteen äärirajoilla ja välillä se käy tosi rankaksi, mutta olen oppinut paljon ja tutkimusten mukaan tämä vähän lievittyy iän myötä, Yona selvittää ohjelmassa.

Vain elämää nähdään perjantaisin Ruudussa ja Nelosella.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Mielenterveys, Vain elämää, Yona

Kommentit

Oma kommentti