Vakuutusyhtiö ei päästänyt Pirjoa eläkkeelle: ”Syöt vaan särkylääkkeitä!”

Siilinjärveläisen Pirjo Vartiaisen, 57, eläkehakemus on hylätty kerta toisensa jälkeen. Lääkärit puoltavat, mutta Kevan (Kuntien eläkevakuutusyhtiö) mielestä vakavasti sairas perheenäiti on työkuntoinen.

Asiasta uutisoi Hymyn painettu lehti.

Pirjo kärsii nivelrikosta. Olkapäät on leikattu ja kaularanka operoitu. Jatkuvista kivuista huolimatta Pirjo on jatkanut laitoshuoltajan työtään. Jo vuonna 2000 hoitava lääkäri suositteli hakeutumaan eläkkeelle.

-Keva hylkäsi hakemuksen ja perusteli sillä, että nivelrikko on hoidettavissa. Tämän myötä kipulääkitystäni siis lisättiin. Vahva lääkitys johti puolestaan siihen, että menetin pidätyskykyni, Pirjo suree.

Hän sanoo kulkeneensa vaipoissa puoli vuotta, kunnes teki omavaltaisen ratkaisun. Hän pisti ”myrkkypurkin” kiinni. Hän haki uudelleen eläkettä, mutta se hylättiin.

-Päätökset tehtiin potilasta näkemättä, joten en ymmärrä tällaista toimintatyyliä. Täysin järjenvastaista. Olen kuulemma liian terve eläkkeelle ja hoidettavissa särkylääkkeillä, nainen sanoo Hymyn painetun lehden haastattelussa.

Sittemmin Pirjo jäi työttömäksi, josta seurasi omat ongelmansa. Hän kokee olevansa sosiaalinen väliinputoaja. Toistaiseksi puhtaat luottotiedot ovat säilyneet. Pirjo on hakenut vielä kertaalleen eläkettä.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: eläke, Pirjo Vartiainen, vakuutusyhtiö

Kommentit

Oma kommentti