Vartijat pelkäävät turvallisuuttaan vankiloissa jengien vuoksi – voisiko tässä olla yksi apukeino?

Aamulehti uutisoi tänään Rikosseuraamusviraston epäilevän jopa oman henkilökuntansa salakuljettavan vangeille, esimerkiksi pelätyille jengirikollisille, kiellettyä tavaraa.

Osastoilta löytyy paitsi huumeita myös puhelimia ja teräaseita jatkuvasti. Tämä on seurausta siitä, että henkilökunta voi pelätä jengirikollisia ja heidän kostoaan. Henkilökuntaa epäillään myös kiristettävän.

Varsinkin United Brotherhood -jengin asemaa pelätään vankiloissa. Järjestöä on vaadittu lakkautettavaksi pakolla.

Vanhempainryhmässä Facebookissa on myös keskusteltu asiasta. Jarkko-niminen keskustelija ottaa kantaa asiaan varsin fiksulla idealla:

-Miksi vartijoita ei tietyillä kovilla osastoilla tai vankiloissa suojata naamioilla. Eihän ”karhukoplallakaan” ole naama esillä, vaan he ovat erityisryhmää ja toimivat ikään kuin salaa. Tietääkseni he ovat töissä ihan normaaleina poliiseina eri poliisilaitoksilla, mutta tarpeen tullen vetävät kommandot päähän ja lähtevät erikoistehtäviin, Jarkko kirjoittaa.

-Kun ei näy naama eikä nimi, niin vaikea siinä on kiristämäänkään alkaa. Luonnollisesti vartijoiden autot pitää säilyttää turvakameroiden lähettyvillä ja rekisteritiedot suojata viimeiseen asti, hän jatkaa.

-Miksi näin ei ole tehty, ihme pullamössöporukkaa tuo Rise, hän kurmuuttaa kirjoituksissaan.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: kiristys, salakuljetus, UB, United Brotherhood, vanginvartija, vankila

Kommentit

Oma kommentti