Veltto Virtanen paljastaa: ”Matti Nykänen soitti haluten apua, hän ryyppäsi silloin…”

Monitoimimies Veltto Virtanen esittelee kotinsa, kertoo nykykuulumisensa ja kehuu uusia lonkkiaan painetun Hymyn haastattelussa. Miehellä titteleitä riittää: ex-kansanedustaja, ex-läänintaiteilija, psykologi, kirjailija, muusikko. Ikää on 69 vuotta.

– Minulla olisi voinut olla hyvä ura urheilumaailmassa, mutta sekosin politiikkaan, psykologi-Veltto muistelee työtään henkisenä valmentajana 90-luvulla maajoukkuetason freestylelaskijoiden, mäkihyppääjien, yleisurheilijoiden ja jousiampujien kanssa.

Veltto oli myös vuoden Ilveksen jääkiekkoilijoiden henkinen sparraaja. Huippuyksilöiden piti osata puhaltaa joukkueessa yhteen hiileen oikeilla hetkillä.

– Työni tähtäsi siihen, että urheilija pystyisi venymään parhaimpaansa juuri kilpailuhetkellä ja keskittyvänsä hetken suoritukseen täysillä.

Myös Matti Nykänen otti yhteyttä Velttoon ja halusi yhteistyötä.

– Matti soitti ja pyysi apua, kun halusi huipulle V-tyylissä. Hän ryyppäsi jo silloin ja sanoin, että se ei käy, se häiritsee keskittymistä eikä sovi urheiluun. Matti olisi tarvinnut vapautta persoonalleen, sellainen Pullin tyylinen jäykkä valmennus ei toiminut pidemmän päälle Matin persoonallisuudelle, Matti oli hyvin monitahoinen ihminen, Veltto pohtii.

Veltto toisi urheiluun ja valmennukseen enemmän tyyliä antiikin ajoilta.

– Muinaisessa Kreikassa urheilijat harrastivat ruumiin ja hengen kulttuuria, oli runoja ja tarinoita, ruokittiin henkistäkin kasvua ja tietynlaista persoonan vapautta, kirjavuutta.

Lue värikkään miehen värikäs haastattelu Hymystä. Jutun on kirjoittanut Juha Veli Jokinen.

 

 

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: mäkihyppy, Matti Nykänen, Matti Pulli, psykologi, Veltto Virtanen

Kommentit

Oma kommentti