Venla-palkittu Arman Alizad, lähtisitkö sotakuvaajaksi?

Arman Alizad palkittiin Kultaisella Venlalla parhaana tv-esiintyjänä ja hänen ohjelmansa Arman ja Viimeinen ristiretki parhaana tv-realitynä. Mies kertoo elämästään avoimessa ja laajassa haastattelussa Hymyn painetussa lehdessä.

-Vietän aivan normaalia perhearkea. En pyöri kissanristiäisissä tai konttaa alasti takaperin kylillä. Arman on ihan tavis perheellinen espoolainen, joka tekee työkseen dokumentteja, vaatteita ja puhujakeikkoja, mies sanoo.

Seikkailumatkojen luulisi kuitenkin herättävän huolta kotiväen piirissä, ovathan dokumentit näyttäneet iskän joutuvan tämän tästä kiperiin tilanteisiin.

Arman kertoo, että hänen perheensä on suhtautunut asiaan hyvin ja jopa antanut tarvittavaa sysäystä ohjelmien tekoon.

-Lapset tietävät, että isä käy reissuissa. Vanhin, 10-vuotias, tykkää ohjelmista, osan hän on saanut katsoakin. Kotona minua on aina tuettu ja on tajuttu, että nämä projektit ovat olleet minulle pitkäaikaisia unelmia. Toki siellä ollaan silloin huolissaan, kun tulee vaaroja. Ainahan sitä tien päällä tapahtuu, mutta en minä lähtisi sotarintamalle kuvaajaksi, Arman puolustautuu.

-Joku raja pitää olla. En ole pelkästään itsestäni vastuussa.

 

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Arman Alizad

Kommentit

Oma kommentti