Vihdoin kommentoi Johanna Tukiainen itse: ”Poliisi pelasti minut!”

Johanna TukiainenJohanna ja Julia Tukiainen joutuivat eilen tekemisiin virkavallan kanssa keikallaan Hämeenlinnassa. Nyt Johanna kertoo oman näkemyksensä asioiden kulusta:

-Ensinnäkään en ole ollut putkassa! Jos olisin ollut, en olisi pystynyt päivittämään Facebook-statustani klo neljä yöllä, Johanna täsmentää.

Tukiaisen mukaan poliisiauto tosin ”pelasti” hänet ravintolayleisön aggressiiviselta käytökseltä.

-Ravintola Sirkuksen yleisö oli törkeää. Aion tehdä heistä valituksen ravintoloitsijalle. Yleisö heitteli lavalle laseja, ja he yrittivät osua tuopeilla minuun ja Juliaan. He huorittelivat, haukkuivat ja kuvasivat ihan hulluna.

-Viime keikalla samassa paikassa joku yleisöstä veti Julian ilkivaltaisesti alas korkealta lavalta ja Julia oli ihan veressä. Hän teki rikosilmoituksen, mutta siihen ei ole otettu kantaa. Artoa myös yritettiin heittää noin kymmenen kertaa laseilla ja tuopeilla, eikä siihenkään poliisit ottaneet kantaa, Tukiainen moittii.

Tukiainen kertoo huomanneensa Hämeenlinnassa paikalla olleen ”poliisi-TV:n” kameraryhmän.

-En tiedä onko laillista kuvata kysymättä lupaa. Juttelin heidän kanssaan noin 30 minuuttia Jollaksen kodin murrosta ja sen jälkeen menin Cumuluksen yökerhoon ottamaan lasin viiniä. Minua ei siis pidätetty, Johanna korjaa.

Hän toteaa, ettei lähde kommentoimaan sisarensa Julian asioita julkisuudessa.

Aiheesta lisää

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Johanna Tukiainen, Julia Tukiainen

Kommentit

NYT TURVAT TUKKOON ALAIKÄISET TUKIAISET. VALOA KOHTI VALOPÄÄT!!!!!

ei muuta kuin lasta tekemään ja naimisiin artsin kans ameriikas ja joku pölhö televisiokanava kuvamaan häät

otin lasin viiniä sano ANNI SINNEMÄKI (tarkoitti 4 pulloa) eikä tuntuna missään.

ei ole valhetta kato hämeen uutise txt.sivu 510 ja eteen päin pöliisi kommentoi,kilovoita tukiaisille ja artolle ja seipäät reikään

MAHTAISKO NÄÄ JOHANNAN JUTUT OLLA KAIKKI IHAN VALHETTA VAAN?

Ei ketään sovi heitellä tuopeilla. Jos ei Tunksit kiinnosta, ei kannata ostaa lippua keikalle.

Tulkaa siskokset vihdoinkin keikalle Kotkaan! Teitä niin odotellaan täällä. Tasoravintola Karhunkolon estraadi sopisi teille kuin nyrkki……no, jotain sinne päin. Täällä Karhuvuoressa on muutenkin kansainvälinen glamour meininki, ihastuisitte varmasti! Ties vaikka muuttaisittekin tänne, tyylinne sopii saumattomasti alueelliseen väestöön.

Sirkukseen tosiaan nämä pelle hermannit kuuluvatkin.. sirkus tuksu finlandia!

maksaa jostain tuksujen määkimisestä en ymmärrä koska tapahtuu jotain vakavaa

JOHANNA:
”Ravintola Sirkuksen yleisö oli törkeää. Aion tehdä heistä valituksen ravintoloitsijalle. Yleisö heitteli lavalle laseja, ja he yrittivät osua tuopeilla minuun ja Juliaan. He huorittelivat, haukkuivat ja kuvasivat ihan hulluna. ”

Jossu, eikös tämä jo kerro kaiken? teitä ei haluta lavalle esiintymään eikä julkisuuteen.Ihmiset pitävät teitä ihan pilkkananne selvästi ja silti vaan haette sitä koko ajan lisää.

Mitä se sisäministeri höpöttää, että poliisit olisivat ylityöllistettyjä viikonloppuiltaisin? Tässäkin tapaamisessa rupateltiin mukavasti puoli tuntia aivan toisessa kaupungissa tapahtuneesta murrosta keskellä yötä…

Vastenmielinen kuvio kaiken kaikkiaan. Eihän siitä hyvää seuraa, kun henkisesti epävakaat ihmiset esiintyvät heitä naureskelemaan tulleelle yleisölle. Yleisen turvallisuuden kannalta tulisi kieltää moiset esiintymiset.

Yleisö ja esiintyjät samasta puusta: junteilla on junttien huvit, provosointia puolin ja toisin.

Toivottavasti saadaan viimein molemmat väkivaltarikolliset telkien taakse. Eivät selvästi kunnioita lainkaan lakia tai muita ihmisiä. Koko ajan jonkun kimpussa.

Oh my lord. mitä tässä voi enää sanoa siskosten touhuista. Voiko enää olla pohjemmalla kuin Tukiaisten tytöt. Hävettääköhän niiden vanhempia? syvä osanottoni vanhemmille

Nuo pubit voisivat alkaa puhalluttamaan esiintyjänsä jalakata kantamasta juomia takahuoneeseen mikäli yleisön koskemattomuus vaarantuu.
Miksi noita muutenkaan minnekään tilataan?

Oikea artisti kykenee pyytämään anteeksi töppäilyjään,nämä haukkuvat yleisön ja Jullenkin mukaan potkaisu tuli ”syystäkin”.
Sellaista syytä ei ole eikä tule joka oikeuttaa potkimaan ketään!äkyäisivät nyt jo poistua julkisuudesta.

On se vaan erittäin kummallista, että Tukiaisten siskosten keikalle ”sattuu” aina ”huonosti käyttäytyvä yleisö”, vaikka missä esiintyvät.
Kannattaisi siskosten varmaankin viettää vielä enemmän aikaa peili edessä keskustelemassa itsensä kanssa, että missä vika!

Millainen artisti, sellainen yleisö. Tunksit ovat köyhän kansan huvitus.

Häh,vain puoli tuntia puhuttu!Yleinsähän Tunksi juttelee TUNTIkausia hymyillen kaikkien kanssa!

Miksi Tukiaiset menevät keikalle noihin paikkoihin? Eikös glamour kelpaa paremmissa mestoissa? Suomessa on paljon paikkoja, joissa esiintyjien ei tarvitse pelätä saavansa tuopista tai muusta lentävästä palautteesta.

Kuka idi**tti maksaa itsensä keikalle haukkuakseen esiintyjää? Ei helvetti… Mutta Johanna/Julia, mikään ei oikeuta käymään kehenkään käsiksi, vaan esiintyjä voi poistua lavalta jos meno on epäasiallista. Ja mitä tarkoittaa, että ”poliisi ei ottanut kantaa”? 😀 Homma menee niin, että teet rikosilmoituksen, eikä poliisin sen enempää tarvitse kannanottoja antaakaan..

Johannan totuus tiedetään poliisilaitoksellakin.Väkivaltaiset ihmiset joutuu kaltereitten taakse.Ja Jollaksesaa on murtauduttu kämppään,mutta ei Tukiaisen.

Mutta mites tuore tuo kuva on Tuksusta? Tuksuhan näyttää siinä oikein freesiltä.

Kyllä esiintyvän artistin pitää sietä karkeaakin arvostelua,näin on aina ollut ja tulee olemaan.Ravintoloiden on syytä miettiä tarkkaan,palkkaavatko ko.sisarusparia lavalleen,ravintolan tehtävä on kuitenkin suojata asiakkaansa tuollaislta henkilöiltä,jotka eivät pysty hllitsemään itseään.Eipä ollut ensimmäinen kerta,kun ko.sisarukset käyvät ihmisten päälle.

Sinänsä ymmärrän tuksua, koska Hämeenlinna on varmaan suomen JUNTEIN kaupunki! Tavallisetkin juntit kiertää Sirkuksen kaukaa!

Nyt olisi HYMYLLÄ paikka tehdä se juttu Jollaksen murron tutkimusten etenemisestä. Kysykää oikeasti poliisilta että missä mennään.

Muuten, miksi Tuksu puhuu puoli tuntia Hämeenlinnan poliisien kanssa Helsingin kotinsa murrosta? Kuka uskoo tuotakaan, että poliisi jaarittelisi Tuksun kanssa puoli tuntia pe-la välisenä yönä?

Totuus esiin näistä asioista! Tuksua ei tarvitse suojella.

Liar liar and it gets worse all the time. Ja miten Jollas liittyy H:linnaan. Joo 4:ltä ollu horimassa demonista punaviiniä sen jälkeen ku pääs vapaaksi.

Miksköhän ne pullot ja tuopit lentää lavalle? Kannattaa varmaan katsoa peiliin.

Facebookin päivitys onkin se maailman tärkein asia, Lol

Kuules ”mehamed”, sinähän voisit mennä naimisiin, tämän erittäin kauniin Johannan kanssa, ja elää onnellisena elämä loppuun 😉 😉

Mehamed, mielellään annetaan Tukiaisen sisarukset vaikka kehitysavun nimissä kotimaahasi, yhdellä ehdolla; menette kaikki kolme sinne, ettekä koskaan palaa, deal ?

johana ja julia on kaunita naisia jolla om muotoja . julia on tosi malli tyyppi varman olisi paljon toita ulkomaila mallija tai muita keikoja . kylla johanakin saa keikaa vaika miamista usa tai dubainsta arabia. arto on van nilki se pitaa saada pois johana ja julia elamasa. ihmise halua van pilkata ja haukua johana ja julia . se on holmo kiusaamata. lopetakaa ihmise.!!

Hymy vois kysyä, että onko siitä Jollaksen murrosta ”oikeasti” tehty rikosilmoitusta ja tapahtuiko sitä.

Oma kommentti