Viina vei Paulalta äidin, sitten avioliiton

Alkoholi on kirous. Nyt siitä kertoo Paula Enström, jonka lasinen lapsuus vei lopulta myös avioliittoon alkoholistin kanssa.

Köyliössä keskellä peltoja varttunut Paula muistaa, että sillä välin kun isä karkasi maatilan töiden pariin, äiti avasi pullon. Kolme lasta katsoi vierestä, miten perunoista, hiivasta ja sitruunasta valmistui viiniä. Ongelmista vaiettiin.

-Minusta tuli äiti omalle äidilleni, vaikka en sitä ymmärtänyt silloin, Paula kertaa Hymyn painetussa lehdessä.

Pieni tyttö etsi vikaa itsestään. Äiti joi, teki hän mitä tahansa. Yläasteen lopussa hän kävi juttelemassa koulupsykologilla, mutta tulokset olivat ohuita. Ahdistus oli päivittäistä, eikä missään ollut hyvä. Hän syytti myös isäänsä eikä tajunnut, miten väsynyt ja loppu hänkin oli.

Äidin kuolema oli jonkinlainen helpotus, mutta siinä vaiheessa Paula ei tiennyt että pahin on edessä. Hän menisi yhteen alkoholistin kanssa, ja saisi lapsia…

Mies oli väkivaltainen ja Paula joutui hakemaan häntä putkasta. Vuosien piinan jälkeen tuli vihdoin ero, miehellä taas alkoi vankilakierre.

Lue hyytävä tarina painetusta Hymystä.

Lehden tarina ja kuvat: Jenna Lehtonen

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: alkoholistmi, Paula Enström

Kommentit

Oma kommentti