Viranomainen: Lopeta sähkötupakan käyttö heti!

Yhdysvaltain sairauksien valvonnasta ja ehkäisystä vastaava viranomainen US Centers for Disease Control and Prevention kehottaa ihmisiä lopettamaan sähkötupakan käytön. Asiasta uutisoivat useat lähteet, esimerkiksi brittijulkaisu Metro.

Syynä on erikoinen sairaus, johon on tähän mennessä raportoitu sairastuneen jo liki 500 ihmistä. Kaikki heistä ovat kertoneet, että käyttivät sähkötupakkaa.

Kyseiseen keuhkotautiin on kuollut jo puolenkymmentä henkilöä. Ensimmäinen tapaus sattui kesällä Yhdysvaltain Oregonissa.

-Tämä on selkeästi epidemia, joka edellyttää kiireellistä vastausta, toteaa Harvard T.H. Chan School of Public Healthin tutkija David C. Christian The New England Journal of Medicine -lehden pääkirjoituksessa.

Lehden mukaan sähkötupakan höyry altistaa käyttäjät monille vaarallisille yhdisteille, joiden vaikutusta ei tunneta. Sairastuneet ovat tämänhetkisen tiedon mukaan käyttäneet sähkötupakoissaan E-vitamiinista johdettua öljyä ja tämän on arveltu voivan aiheuttaa keuhkosairauden. Tämä aiheuttaa yskää, rintakipua ja hengenahdistusta. Varmuutta aiheuttajasta ei ole. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos seuraa asiaa.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: kuolemantapaus, sähkötupakka, e-vitamiiniöljy

Kommentit

Aiempi kommenttini ei jostain syystä tullut läpi. Siltä varalta, että syynä olivat viestiin liitetyt linkit, laitan kommentin uudelleen ilman niitä.

Kyllä asia on juuri noin päin kuin ARTO5 esitti: käytännössä kaikki tähän mennessä vahvistetut tapaukset ovat liittyneet höyrystettäviin kannabistuotteisiin. Sen sijaan vain osa — esim. Wisconsinissa ja Illinoisissa 17% — potilaista on ilmoittanut käyttäneensä pelkästään nikotiininestettä.

Lisäksi viimeksimainitut tapaukset ovat jääneet käytännössä vahvistamattomiksi, koska potilaat ovat syystä tai toisesta jättäneet kertomatta, millaisesta nesteestä on varsinaisesti ollut kyse. Toisin sanoen he ovat esimerkiksi saattaneet sekoittaa niihin itse hengitettäväksi sopimattomia aineita.

Myöskään kannabiksen käyttö ei ole poissuljettu vaihtoehto edes näissä tapauksissa, koska tutkimuksissa on ilmennyt, että monet potilaat ovat olleet haluttomia paljastamaan käyttäneensä laittomia huumeita.

Yhdysvaltain lääkeviranomainen FDA korostaakin sairaustapausten yhteyttä nimenomaisesti höyrystettäviin kannabistuotteisiin (”Vaping Illnesses: Consumers can Help Protect Themselves by Avoiding Tetrahydrocannabinol [THC]-Containing Vaping Products”).

Näin vakavan terveysuhan kyseessä ollen ko. pääasialliset riskitekijät tulisi nostaa selvästi esiin myös suomalaismedioissa. Yhdysvalloissa asiasta ei ole jäänyt epäselvyyttä, sillä sairastumisten kytköksestä etupäässä laittomiin huumeisiin on raportoitu taajaan viime viikkojen aikana.

Tähän mennessä yhtäkään sairaustapausta EI ole kytketty tavanomaisiin, yleisessä myynnissä oleviin sähkösavukenesteisiin.

Kyllä asia on juuri noin päin kuin ARTO5 esitti: käytännössä kaikki tähän mennessä vahvistetut tapaukset ovat liittyneet höyrystettäviin kannabistuotteisiin. Sen sijaan vain osa — esim. Wisconsinissa ja Illinoisissa 17% — potilaista on ilmoittanut käyttäneensä pelkästään nikotiininestettä. Nämäkin tapaukset ovat käytännössä vahvistamattomia, koska kyseiset potilaat ovat syystä tai toisesta jättäneet kertomatta, minkälaisesta nesteestä varsinaisesti on ollut kyse (esim. olivatko hankkineet nesteet yleisestä myynnistä, laittomilta markkinoilta vai mahdollisesti sekoittaneet niihin itse hengitettäväksi sopimattomia aineita).

Myöskään kannabiksen käyttö ei ole mitenkään poissuljettu vaihtoehto edes näissä tapauksissa, koska tutkimuksissa on ilmennyt, että monet potilaista ovat olleet haluttomia paljastamaan käyttäneensä laittomia huumeita.

Tähän mennessä yhtäkään tapausta EI ole kytketty mihinkään tavanomaiseen, yleisessä myynnissä olevaan sähkösavukenesteeseen.

Yhdysvaltain lääkeviranomainen FDA korostaakin sairaustapausten yhteyttä nimenomaisesti höyrystettäviin kannabistuotteisiin (”Vaping Illnesses: Consumers can Help Protect Themselves by Avoiding Tetrahydrocannabinol (THC)-Containing Vaping Products”, https://www.fda.gov/consumers/consumer-updates/vaping-illnesses-consumers-can-help-protect-themselves-avoiding-tetrahydrocannabinol-thc-containing).

Näin vakavan terveysuhan kyseessä ollen ko. pääasialliset riskitekijät tulisi nostaa selvästi esiin myös suomalaismedioissa.

Yhdysvalloissa asiasta ei ole jäänyt epäselvyyttä, sillä sairastumisten kytköksestä etupäässä laittomiin huumeisiin on raportoitu taajaan viime viikkojen aikana, ks. esim.
https://reason.com/2019/09/09/study-finds-that-the-vast-majority-of-respiratory-diseases-in-vapers-are-linked-to-illegal-thc-products/?amp&__twitter_impression=true
http://www.startribune.com/thc-may-be-culprit-in-teen-respiratory-cases/559287212/
https://www.kqed.org/news/11769070/21-cases-of-lung-disease-linked-to-vaping-cannabis-bought-on-street
https://www.wlfi.com/templates/AMP?contentID=554683471&__twitter_impression=true
https://nmhealth.org/news/awareness/2019/8/?view=790
https://idph.iowa.gov/ehi/lung-disease-vaping
https://web.archive.org/web/20190825155704/https://www.sltrib.com/news/2019/08/19/did-vaping-make-utahns/

Unohtuiko ihan vahingossa mainita olennaisin? Kaikki tapaukset liittyy kannabiksen (kannabisöljyn) höyryttelyyn, ei varsinaisesti liity sähkötupakointiin, vaikka välineistö onkin melko samantyyppistä

Viranomaislähteiden mukaan OSASSA tapauksista sähkösavukkeella on käytetty kannabistuotteita.

Oma kommentti