Virpi Miettinen viimeistä kertaa sienimetsässä – omilla polvillaan

Tämä oli viimeinen syksy omilla polvillani sienimetsässä. Näin sanoo polvileikkauksia odottava 74-vuotias Virpi Miettinen. Hän sanoo olevansa huonossa kunnossa.

– Kyykystä en pääse enää ylös ilman apuvoimia, intohimoinen sienestäjä Virpi harmittelee Hymyn painetun lehden haastattelussa.

Virpin polvinivelet ovat niin kuluneet, että hän ei saa välillä öisinkään nukutuksi kovilta kivuilta.

– Viime yönäkin heräsin kolme kertaa. Oli tunne kuin olisi puukko viiltämässä ja vihlomassa polvilumpioissa. Oli pakko ottaa särkylääke että sain nukutuksi. Kyllähän näitä polvileikkauksia tehdään ihan rutiinitoimenpiteinä, mutta silti ne jännittävät. Toisilla kivut jäävät leikkauspöydälle, mutta on niitäkin tapauksia, kun ongelmat aina vaan pahenevat. Tässä iässä keho ei enää korjaa itseään niin hyvin kuin nuoremmilla, ex-missi toteaa lehdessä.

Molemmat polvista pitää leikata.

– Syövästä toipumiseen meni kaikkiaan se viisi vuotta. Kiitos Jumalalle, se ei uusiutunut eikä lähtenyt leviämään, mutta terveyteni ei koskaan palautunut ennalleen. Leikkaukset pelottavat aina, Virpi sanoo painetun lehden jutussa, jossa hän kertoo muitakin nykykuulumisiaan.

Teksti:Hymyn toimitus, Carmen Heikkilä
Avainsanat: missi, polvileikkaus, Virpi Miettinen

Kommentit

Oma kommentti