Voiko näin idioottimaista hotellihuonetta olla – löytyy Suomesta! ”Perverssi arkkitehti”

Isä murrosikäisen tyttärensä kanssa majoittui matkalla sukulaisiin jyväskyläläisessä hotelli Alexandrassa tänä kesänä. Kyseessä on hieno ja maineikais Sokos-hotelli, ja sen yleisestä tasosta ei matkaajilla olekaan mitään valitettavaa.

-Mutta nyt on kyllä ollut perverssi arkkitehti kyseessä, isä manaa lähettäen Hymylle pari valokuvaa huoneesta.

-Yllätyimme, kun hotellihuoneessa oli ikkuna suihkuhuoneeseen ja vessaan. Kun ihminen esimerkiksi meni suikuun, hänen ylävartalonsa näkyi sinne huoneen puolelle siitä ikkunasta, isä selittää.

Hän kertoo tyttärensä olleen aivan tyrmistynyt.

Isä itsekin on sitä mieltä, että edes eteen vedettävä verho olisi hotellin syytä hankkia tämänkaltaiseen sisustusratkaisuun.

-Täytyy sanoa että epämukavahan tuo on kaiken kaikkiaan. Jos työreissussa vaikka kaksi komennusmiestä asuu samassa huoneessa, niin onhan sekin epämiellyttävä tunne istua pöntöllä, kun tietää että toinen voi sieltä vaikka teoriassa kurkkia. Entäs jos huoneessa on vaikka pienet illanistujaiset ja naisia ja miehiä. Luuletteko että daamien on kiva käydä tuolla vessassa?

Katso alta kuvia:

Yllä näkymä huoneesta vessaan/kylpyhuoneeseen. Ikkunan kohdalla suihku.

Yllä näkymä hotellihuoneesta suiku-wc-tiloihin.

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Alexandra, arkkitehti, hotelli, ikkuna, kylpyhuone, Sokos, wc

Kommentit

Oma kommentti