
MUSICIAN MARKO ”WALDO” REIJONEN, WALDO`S PEOPLE, 16.4.2009
© Pekka Nieminen/Kuvaryhmä/SKOY
Waldo’s People julkaisi historiansa ensimmäisen suomenkielisen biisin: fiittaajana Jussi Rainio.

Tuomas Vihavainen: WALDO
30-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävä Waldo’s People julkaisee ensimmäisen oman suomenkielisen kappaleensa 21.helmikuuta. Sana vaan -nimisellä biisillä on mukana Neon 2:sen Jussi Rainio. Idea yhteisbiisistä syntyi viime vuoden Vain Elämää -ohjelman myötä, jonka nauhoitusten jälkeen artistit ovat pitäneet tiiviisti yhteyttä.
Kuuntele uunituore kappale täältä.
Suomalaisen elektronisen tanssimusiikin pioneereihin lukeutuva Waldo’s People on tänään julkaissut koko historiansa ensimmäisen oman suomenkielisen biisin. Sana vaan -kappaleen on tuottanut platinaa stiimanneita hittejä mm. Reino Nordinille tuottanut Leo Jupiter ja vierailevana solistina kuullaan Neon 2 -yhtyeen Jussi Rainiota.
– Vain Elämää ohjelmassa esitin suurimman osan biiseistä suomeksi ja huomasin samalla kuinka paljon helpommin pystyn tuomaan omia tunteitani ja kokemuksiani esille kun laulan omalla äidinkielellä. Nyt suunnitelmissa on julkaista ainakin muutama biisi suomeksi, koska sydämellä on on juuri nyt paljon asiaa! Oli äärimmäinen ilo ja kunnia saada tähän kappaleeseen mukaan legendaarisen Neon 2 -yhtyeen solisti Jussi Rainio, josta on tullut minulle hyvä ystävä, Waldo kertoo.
Urallaan monessa mukana ollut ja yhä aktiivisesti keikkaileva Waldo’s People striimaa huikeita määriä suoratoistopalveluissa. Kokoonpanolla on kymmeniä miljoonia striimejä Spotifyssa ja YouTubessa, suosituimmat biisit ovat keränneet kukin liki kymmenen miljoonaa striimiä pelkästään Spotifyssä.
Kuuma keikkakesä 2025
Waldo’s People keikkailee läpi kevään ja kesän, jolloin yhtye tullaan näkemään muun muassa kahdellakymmenelläviidellä festarilla. Katso jo julkistetut päivät ja paikat alta.
08.03.2025 Järvenpää, Eikan Pub
21.03.2025 Joensuu, Las Palmas Kimmel
22.03.2025 Oulu, Kauppakeskus Valkea
05.04.2025 Karstula, Club Winyyli
12.04.2025 Kempele, Yzärifest
19.04.2025 Rautalampi, Nuapuri
30.04.2025 Levi, Tuikku (klo 15:00)
17.05.2025 Haapavesi, Jäähalli
29.05.2025 Helsinki, Mummotunneli
13.06.2025 Helsinki, Helsinki City Festival
13.06.2025 Lahti, XXL KesäMössö
21.06.2025 Kivijärvi, Kivijärvi Jam 3.0
27.06.2025 Raahe, Raahe Festival
28.06.2025 Joroinen, HärkäFest
04.07.2025 Jämsä, Jysäri
04.07.2025 Vimpeli, Saarikenttä Festivaali
05.07.2025 Rovaniemi, Santa Open Air
18.07.2025 Tornio, Twin City Festival
19.07.2025 Seinäjoki, Vauhtiajot
24.07.2025 Lappeenranta, Viinijuhlat
25.07.2025 Helsinki, John Scott’s Backyard Party
26.07.2025 Koski TL, Koskisrock
01.08.2025 Puumala, Siltakemmakat
09.08.2025 Tampere, Tampere City Festival
15.08.2025 Kuopio, Albatrossi
16.08.2025 Kiiminki, Koiteli Elää
23.08.2025 Liperi, Tapahtumaravintola Summer
29.08.2025 Pori, Venetsialaiset
30.08.2025 Siilinjärvi, ManttuFest
30.08.2025 Kiuruvesi, Helmen Venetsialaiset

WALDO-PROMO-Tuomas Vihavainen.
Kommentit
Oma kommentti