Wau, Sami Kuronen esitteli luksustalonsa

Vastikään remonttinsa päättänyt Sami Kuronen on esitellyt kaksikerroksisen luksustalonsa olohuoneen Vantaalla.

Mies kertoo tulleensa nykyisin kotihiireksi. No sitä se teettää jos on viehättävä asunto!

Niin ja jos lemmenpesässä käyskentelee melkoisen tuore Miss Suomi hengettärenä!

Samin on uutisoitu tapailevan viime vuoden Miss Suomea Michaela Söderholmia.

Alla Samin koti.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Tasan 12 vuotta sitten elämä toi Turusta Vantaalle, kämppään jossa edelleen asun. Olen tykännyt kodistani aina enkä ole kokenut missään vaiheessa tarvetta vaihtaa maisemaa. Vuodet ja eletty elämä alkoivat kuitenkin näkyä jo monin eri tavoin ja pienen remontin tarve kasvoi vuosi vuodelta. Syksyllä päätin että nyt on sen aika. Temppareiden kuvausten takia kämppä oli viisi viikkoa tyhjillään joten… Keräsin ympärille itseäni fiksumman jengin joka painoi pitkää päivää ja välillä iltaakin samaan aikaan kun itse juoksin shortsit jalassa pitkin Tissisaarten rantoja. Mahdottomalta kuulostava aikataulu muuttui mahdolliseksi näiden ammattilaisten käsissä ? Pienestä pintaremontista tuli lopulta iso ja perusteellisempi urakka, mutta hyvä niin! Nyt olen supertyytyväinen ?? Pientä viimeistelyä vielä jäljellä, mutta tässä vähän maistiaisia ☺️ Kiitos mun huipputiimille Sari ( @studioforell ) @aino.onerva @jlurakointioy @interfacefurniture @keittiomaailma @balmuir @karusoma @electrolux @bellearti_ @ainomichelsen #rtv Ilman teitä tää ei olisi toteutunut ❤️ #home #interior #interiordesign #decoration #decorationideas

Henkilön Sami Kuronen (@samikuronen) jakama julkaisu

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Sami Kuronen

Kommentit

Oma kommentti