Wau, tältä näyttää tummaksi muuttunut Miss Suomemme nyt!

Hallitseva Miss Suomi Rosa-Maria Ryyti on tukemassa tämän vuoden Miss Suomi -kandidaatteja Alanyan-matkalla Turkissa. Mitä hän tuumii missivuoden päättymisestä?

-En halua murehtia sitä, sillä ajattelen tämän olleen vähän kuin työharjoittelu. Ja kuka surisi työharjoittelun loppumista, sillä sen jälkeenhän sitä pääsee oikeisiin töihin! Rosa-Maria järkeilee tuntemuksiaan.

Omaa suosikkiaan hän ei ole vielä ehtinyt kilpailijoista valita.

-Minulla on aiempina vuosina ollut selvä suosikki, mutta tänä vuonna en ole vielä osannut päättää. Arvostan kuitenkin persoonallisesti kauniita ihmisiä. Voittajalla täytyy olla sellainen karisma, että koko huone kääntyy katsomaan hänen astellessaan sisään.

Tummaksi pari kuukautta sitten muuttunut kaunotar valittiin viime vuonna myös Miss Alanyaksi, joten hän joutuu lähiaikoina luopumaan peräti kahdesta kruunusta. Alanyassa Rosa-Marian aikataulu on hivenen vapaampi kuin finalistien, joten näyttävällä missillä jää aikaa upean rusketuksensa syventämiseen.

Vaikka Rosa-Marian vuosi onkin ollut ikimuistoinen, on hän kuitenkin jo valmis uusiin haasteisiin.

Hymy on mukana missien kanssa Alanyassa myös tänä vuonna.

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Miss Suomi, Rosa-Maria Ryyti

Kommentit

Oma kommentti