
Kyösti Mäkimattila on eronnut.
Vuoden 2013 tangokuningas kertoo eronneensa laulaja Marja ”Maikki” Rajaniemestä. Asiasta hän ilmoittaa sosiaalisessa mediassa julkaistussa tiedotteessa.
– Maikin ja minun parisuhde on päättynyt. Eroon ei liity draamaa tai muita osapuolia. Tällä hetkellä opettelen tuntemaan itseni paremmin ja elämään uutta, omanlaista itsenäistä elämää. En kommentoi tai käsittele eroamme julkisuudessa tämän enempää, hän tiedottaa.
Eroviestin yhteydessä hän julkaisi myös tummanpuhuvan kuvan, jossa on tämä teksti:
”Yksinään
vielä jään
uskon että vielä kerran
hetken ainokaisen verran
onnen löydän minäkin.”
Kyösti Johannes Mäkimattila on laulaja, joka valittiin tangokuninkaaksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla vuonna 2013. Ennen tangokuninkuutta hän toimi Varjokuva-yhtyeen rumpalina. Varjokuva toimi Mäkimattilan taustayhtyeenä vuoden 2024 loppuun saakka. Nykyään hänen taustayhtyeensä on nimeltään Ajaton sointu.
Kommentit
Oma kommentti