Raastavat oikeustaistelut lapsesta ovat olleet Maaria Päivisen arkea vuosien ajan. Ex-mies on syyttänyt Maariaa muun muassa lapsikaappauksesta ja kunnianloukkauksesta.
Teksti: Reija Kokkola kuvat: Arto Wiikari
Sydän hakkaa ja kädet alkavat vapista. Mitä nyt taas? Tekstiviestin ja sähköpostin kilahdus tai postista tullut virallisen näköinen kirje ovat saaneet kirjailija Maaria Päivisen pois tolaltaan vuosien ajan. Mistä nyt syytetään? Olivat sitten syytteet miten hulluja tahansa, asianajajan neuvosta hänen oli pysyttävä hiljaa. Ei saanut sanoa mitään, vaikka solvaukset ja valheet olivat hirveää kuunneltavaa. Maarian piti keskittyä pysymään kasassa, vaikka hätä ja paniikki olivat vallanneet mielen ja kehon.
”Valheiden ja syytösten kuunteleminen oikeusprosesseissa on ollut todella raskasta. Ex-puolisoni on syytänyt minua ihan kaikesta. Olen kelvoton ja väkivaltainen. Äiti, joka ei anna lapselleen ruokaa”, Maaria sanoo.
Hän joutui kohtaamaan näitä tuulesta temmattuja syytöksiä kahdeksan vuoden aikana kymmenessä eri oikeusistunnossa. Maarian islantilainen ex-puoliso Bj´ørn, heidän yhteisen Markus-poikansa isä, on nostanut yhä uudestaan syytteitä Maariaa vastaan. Pelko lapsen menettämisestä on saanut Maarian voimaan pahoin henkisesti ja fyysisesti. Se on saanut hänet myös sietämään tilanteita, joita ei toivoisi kenellekään.
”Silloin päässäni on jyskyttänyt vain ajatus siitä, että saisin pitää lapseni. Ja kuitenkin samalla olen toivonut, että pojan yhteys isään ei katkeaisi.”
Maarian tarina on raadollinen kertomus siitä, miten raskasta taistelu lapsen huoltajuudesta voi pahimmillaan olla. Siihen liittyy valtavasti yksinäisyyttä, turvattomuutta ja omanarvontunnon horjumista. Vaikka Maaria on itsekseen kironnut Bj´ørnin alimpaan hornan kattilaan, lapselle hän ei ole vihaansa näyttänyt. Ei siitäkään huolimatta, että puoliso on valehdellut ja mustamaalannut häntä myös lapselle. Markuksella täytyy olla hyvä suhde isäänsä, Maaria on ajatellut.
”Vaikka isä on vaikeuttanut yhteydenpitoa, olen tehnyt parhaani, jotta lapsen ja isän yhteys säilyisi.”
Henkistä väkivaltaa
Maaria on kirjoittanut kokemuksistaan teoksen Lastani et vie (Aula & Co 2025). Kirja on fiktiivinen, mutta se perustuu kirjailijan todellisiin kokemuksiin huoltajuusoikeudenkäynneistä ja huoltokiusaamisesta. Kirjan päähenkilö on nimeltään Mia, ja muidenkin henkilöiden nimet on muutettu heidän oikeusturvansa takia. Tässä artikkelissa Maaria on omalla nimellään, mutta muista puhutaan kirjan tapaan keksityillä nimillä. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Norjaan, vaikka todellisuudessa oltiin Islannissa. Myös tapahtumia on muutettu tai sekoitettu, jotta henkilöiden yksityisyys ei vaarantuisi. Kirja on järkyttävää luettavaa. Siinä kuvatut tapahtumat koskettavat kuitenkin suoraan tai välillisesti monia. Myös Maarian läheisiä ja ystäviä.
”Olen kiitollinen siitä, että lukijat ovat saaneet vertaistukea kirjastani. Se on ollut minulle hyvin tärkeää.”
Maaria on ammatiltaan kirjailija ja äidinkielenopettaja. Hän oli työstämässä seuraavaa romaaniaan, kun Lastani et vie -teos sai vähän varkain ensivirkkeensä.
”Olin jotenkin jumissa romaanini kanssa, ja aloin tehdä pieniä muistiinpanoja kokemastani huoltajuustaistelusta. Kaikkiaan kirjoitin kirjaa noin 1,5 vuotta. Onneksi olin tehnyt jonkin verran päiväkirjamuistiinpanoja”, Maaria kertoo kirjoitusprosessistaan.
Komea viikinki
Kaikki alkoi ihanasti, kuten aina rakkaustarinat alkavat. Bj´ørn oli komea, iso viikinki, jonka kainaloon hento Maaria mielellään hakeutui. Mies osasi olla miellyttävä, ja heillä oli hyvät hetkensä. Lyhyen seurustelun jälkeen Maaria huomasi olevansa raskaana. Kun raskaus oli edennyt puoliväliin, Maaria alkoi kaivata kotiin Suomeen. Puhuttaessa ahdistavista tilanteista hän on edelleen varovainen sanoissaan. Ex-puolison varjo häilyy yhä kintereillä, joten Maarian täytyy punnita tarkasti sanojaan. Kirjassa on kuvattu henkistä väkivaltaa, mutta myös fyysisen koskemattomuuden rikkomista. Lukija saa päättää, onko kyseessä fiktio vai todelliset tapahtumat.
”Tunsin oloni hyvin ahdistuneeksi ja kontrolloiduksi. Hän mitätöi minua naisena. Meidän arvomaailmamme olivat aivan erilaiset. Raskausaikana pakenin joskus ystävien luokse yöksi ahdistavaa tunnelmaa kotona,” Maaria muistelee.
Bj´ørn sai hänet kuitenkin pysymään Islannissa. Mies leperteli, mutta oli siinä muutakin. Nimittäin uhkaus.
”Bj´ørn sanoi, että jos muutan pois Islannista, hän ei tule koskaan pitämään mitään yhteyttä vielä syntymättömään lapseensa. En tietenkään halunnut sellaista lapsellemme.”
Lapsen syntymän jälkeen Maariassa virisi toivo paremmasta yhteiselämästä. Alkuun kaikki meni kutakuinkin hyvin, mutta pian tunnelma uusperheessä oli taas painostava, uhkaavakin. Maaria haki raskaaseen tilanteeseen apua uusperheterapiasta, sillä Markus ei ollut Bj´ørnin ainut lapsi. Sinne hän kuitenkin meni yksin.
”Bj´ørn ei suostunut tulemaan mukaan. Eihän uusperheterapia toimi, jos toinen osapuoli ei osallistu.”
Lapsikaappaussyyte
Kun Markus oli puolivuotias, tilanne oli niin paha, että Maaria halusi palata Suomeen vauvan kanssa. Käytyään välillä Suomessa hän oli huomannut voinnissaan selvän eron. Hän ei voinut hengittää kunnolla Islannissa, ja se johtui Bj´ørnin käytöksestä. Lopulta Maaria sai Bj´ørniltä luvan muuttaa Suomeen lapsen kanssa. Maaria osti pienen kodin itselleen ja vauvalle. Muutto Suomeen oli helpotus.
”Bj´ørn kävi Suomessa luonamme, ja mekin matkustimme hänen luokseen Islantiin.”
Bj´ørn siis antoi todistettavasti luvan muuttoon, mutta aina kun virallinen sopimus piti allekirjoittaa, Bj´ørn ei ”ehtinytkään” tehdä sitä. Tämä puuttuva allekirjoitus koitui Maarian ja Markuksen kohtaloksi myöhemmin, kun Markus oli 1,5-vuotias. Maarian elämä pysähtyi, kun hän sai postitse tiedon olevansa syytettynä lapsikaappauksesta. Markus ei ollut ollut kertaakaan erossa äidistään, ja Maaria imetti vielä häntä. Kun Helsingin hovioikeuden päätös lapsikaappauksesta tuli, kello oli tuona perjantai-iltapäivänä paria minuuttia vaille neljä, ja virastot olivat sulkeutumassa. Maarian asianajaja vakuutti, että mitään ei tapahtuisi ennen maanantaita. Sitten ovikello soi.
”Viranomaiset olivat ovella. Markus piti palauttaa heti Islantiin. Suomessa palautus pyritään tekemään mahdollisimman nopeasti. Toki ymmärrän, että se on joskus tarpeen. Itse kuitenkin menetin luottamukseni lastensuojeluun vuosiksi. Myöhemmin se palautui, kun lastensuojelu kävi toteamassa, että Markuksella on kaikki hyvin, toisin kuin Bj´ørn haasteissaan väitti”, Maaria sanoo.
Onneksi Maaria sai sentään tuona iltapäivänä lähteä lapsen mukaan heille osoitettuun paikkaan.
”Pian matkustimme Islantiin, jossa pääsimme turvakotiin. Olin ihmeissäni, että sain mennä turvakotiin, sillä minuahan ei ollut hakattu mustelmille. Ruhjeet olivat sisälläni, eivät näkyvissä.”
Huoltokiusaamista
Aika turvakodissa oli jotenkin lohduttavaa. Maaria kuuli muiden naisten järkyttävistä kohtaloista, joita hän käsittelee myös kirjassaan. Ne ovat todellisia, mutta kerrottu siten, ettei kenenkään henkilöys paljastu. Kohtalotovereista huolimatta yksinäisyys vieraassa maassa painoi hartioilla. Oikeusprosessi eteni kuitenkin tuskastuttavan hitaasti, ja odottelu oli henkisesti hyvin raskasta. Lyhyt visiitti turvakodissa venyi kymmeneksi kuukaudeksi.
Bj´ørnin kiusantekoon on kuulunut myös huoltokiusaaminen. Kun Bj´ørn haki Markuksen luokseen, hän ei suostunut kuuntelemaan ohjeita tai edes poikaan liittyviä terveysasioita. Maarian huoli oli valtava. Hän tunsi tuskaa pohtiessaan, itkikö Markus ikäväänsä. Joka kerta Maaria myös pelkäsi, että mies ei palauta lasta ajoissa, tai mikä pahinta, ei lainkaan.
”Monta kertaa hän palautti Markuksen myöhässä. Kerran talvella pojalla ei ollut edes kenkiä jalassa. Markus oli usein isällään vierailtuaan kiukkuinen minulle”, Maaria muistelee.
Kunnianloukkaussyyte
Maaria kirjoittaa kauniisti, ymmärtäväisesti ja rehellisesti tunteistaan sekä lapsen kokemuksista myllerryksen keskellä. Varovaisuus tässäkin haastattelussa kumpuaa osittain siitä, että Bj´ørn on haastanut Maarian oikeuteen kunnianloukkauksesta.
”Annoin islantilaiselle lehdelle haastattelun siitä, millaista on olla yksin vieraassa maassa tietämättä, milloin pääsee palaamaan kotiin. Tätä käsiteltiin myös tv-lähetyksessä. En maininnut nimiä, vaan puhuin yleisellä tasolla.”
Lopulta yksinhuoltajuus määrättiin Maarialle, eikä kunnianloukkaustakaan voitu osoittaa toteen. Bj´ørn ei silti lopettanut Marian haastamista oikeuteen milloin milläkin verukkeella. Oikeusprosessit jatkuivat eri oikeusasteissa. Vaikka Maaria voitti ne kaikki, henkisten kipujen päälle hänen kannettavakseen koituivat valtavat asianajajakulut. Kaikkiaan ne ylittävät 100 000 euroa. Bj´ørn on ilmoittautunut varattomaksi, joten kaikki kulut ovat tulleet Maarian maksettavaksi.
”Bj´ørn on yrittäjä, mutta hän on kuulemma varaton. Hänellä on kuitenkin varaa viedä Markusta lomilla ulkomaanmatkoille. Hän myös ostaa Markukselle kaiken, mitä poika haluaa. Silti elatusmaksuja hän ei ole koskaan maksanut.”
Samaan aikaan Maaria on laskenut kolikoita pärjätäkseen velkojensa keskellä. Työnteolla ja säästäväisellä elämäntavalla sekä vanhempiensa avulla hän on pärjännyt.
”Kokonaiseen vuoteen ei ole tullut yhtään haastetta, ja olen voinut keskittyä äitiyteen, töihin ja uuden romaanin kirjoittamiseen.”
Maarian asianajaja on lohduttanut, että yleensä kiusaaminen loppuu, kun lapsi täyttää 12 vuotta, jolloin myös hänen mielipidettään kuullaan. Lapsi alkaa myös kasvaessaan erottaa totuuden valheesta. Maariasta on tietenkin ollut tuskallista kuulla pojalle kerrotusta mustamaalauksesta. Nyt poika on jo niin iso, että hän on alkanut kyseenalaistaa isänsä puheet.
”Olen saanut ohjeen kertoa Markukselle totuuden, kun hän kysyy, onko jokin isän väite totta vai valetta.”
Kommentit
Oma kommentti