Rankat koettelemukset ovat saaneet näyttelijälegenda Sinikka Sokan hidastamaan tahtiaan. ”Pitää antaa aikaa palautumiselle, eikä paahtaa hulluna koko ajan”, hän toteaa.
Teksti: Juhamatti Nieminen Kuvat: Matti Matikainen
Se tuli täysin puskista. Sinikka Sokka, 77, oli keväällä 2024 aloittanut harjoitukset Heinolan kesäteatteria varten. Takana oli kiireinen syksy ja kevät Tampereen ja Turun teattereissa. Kroppa haroi vastaan, mutta laulaja-näyttelijälegenda kuvitteli kaiken johtuvan väsymyksestä.
Ei sydäninfarktista, joka hänellä tuolloin todettiin.
”Se oli tyrmistys, mikä säikäytti todella. En voinut käsittää, että minulle voisi tapahtua niin. Olin tottunut pärjäämään ja olemaan vahva. Koko ikäni olen jumppaillut ja liikkunut, enkä ole koskaan polttanut tupakan tupakkaakaan”, Sinikka huokaa Helsingin Herttoniemen kartanon pihamaalla.
Kova työtahti vauhditti sairastumista, minkä lisäksi Sinikka tunnustaa hänellä olleen sydäntauteihin geneettistä taipumusta.
”Se edesauttoi ilman muuta sitä, että se tapahtui. Se toi pitkäkestoista stressiä, jonka myötä suonet alkoivat mennä tukkoon. Päälle geneettiset ominaisuudet.”
Sinikka oli painanut edeltävän syksyn ja kevään täydellä höyryllä näytellen Tampereen Teatterissa 164 Anastasia-musikaalin ja Turun Kaupunginteatterissa 50 Cabaret-musikaalin näytöksessä.
”Se oli kauhea suma. Se olisi ollut raskasta kenelle tahansa ikään katsomatta.”
Sinikka kokee syyllisyyttä, että päästi tilanteen turhan pitkälle. Ystävä patisti Sinikan lääkäriin huomatessaan tämän hengästymisen mäkeä noustessa. Tuolloin tutkimuksissa ei kuitenkaan löydetty mitään, joten Sinikka jatkoi elämää kuten ennenkin.
”Vasen käsivartenikin puutui. Kaikki merkit viittasivat johonkin isompaan, mutta uskottelin itselleni sen menevän ohi. Se paheni pikkuhiljaa, mutta minun olisi pitänyt nöyrtyä jo aiemmin ja tilata ambulanssi.”
Sota-aikojen jälkeen syntyneenä Sinikka oli tottunut pärjäämään.
”Ollaan nähty, kuinka äitimme ja isämme ovat joutuneet venymään kaikissa asioissa. Se on joku (sukupolvemme) eetos, ettei turhasta valiteta. Vaikka pitäisi toimia itsensä hyväksi ajoissa”, Sinikka soimaa itseään.
Ambulanssilla sairaalaan
Lopullisena herätyksenä toimi, kun Sinikka huomasi hengästyvänsä kivutessaan portaita kolmannessa kerroksessa sijaitsevaan kotiinsa Helsingissä.
”Pääsin ylös juuri ja juuri, minkä jälkeen heittäydyin suoraan sänkyyn. Olin niin poikki, loppu. Pelkäsin, että aamulla en heräisi”, Sinikka toteaa hiljaa.
Tuona iltana Sinikka soitti lähistöllä asuvan tyttärensä henkiseksi tuekseen. Tytär tilasi ambulanssin, joka kiidätti tämän sairaalaan. Siellä Sinikka pääsi kattaviin tutkimuksiin. Hänelle tehtiin varjoainekuvaus, jonka diagnoosina oli sepelvaltimotukos.
”Sydämeeni tehtiin kaksi pallolaajennusta. Toimenpiteen myötä paljastui, että olin läpikäynyt lisäksi sydäninfarktin”, Sinikka tunnustaa.
Sairaalasta kotiuduttuaan näyttelijä koki syvää helpotusta.
”Kiitos länsimaiselle lääketieteelle, että jäin henkiin.”
Sairastumisen myötä Sinikka vetäytyi Heinolan kesäteatterista.
”Kardiologin mukaan se olisi ollut liikaa”, Sinikka myöntää.
Sairaalaan hakeutuminen koitui Sinikan pelastukseksi, mikä katkaisi uuvuttavan työtahdin.
”Itsehän olisin ollut valmis jatkamaan suoraan kesäteatterin. Olin täynnä intoa. Se olisi ollut hieno ja iso rooli. Ihana työryhmä. Sari Siikander olisi ohjannut.”
”Kukaan ei ole korvaamaton”
Sairastumisen myötä Sinikka on oppinut päästämään irti.
”Kukaan ei ole korvaamaton. Olen opetellut luopumaan ja käymään asioita läpi. Katsoa elämää ja omia elämäntapavalintojani taaksepäin. Se ei ole aina helppoa, mutta se on auttanut pääsemään eroon hektisestä elämästä.”
Omien ajatuksien läpikäymistä Sinikka oppi aikoinaan terapiassa, johon hän turvautui 1990-luvun alussa kipuillessaan elämänsä kanssa.
”Se liittyi voimakkaasti kriisivaiheisiin. Elämässä oli myrskyä päässä ja ihmissuhteissa.”
Teatterinäyttelijän epäsäännöllisen vuorokausirytmin myötä Sinikka on kärsinyt läpi elämänsä huonoista yöunista, mikä osaltaan kuormitti kehoa.
”Keho käy kierroksilla pitkään vielä esitysten jälkeenkin. Saattaa mennä kauankin ennen kuin rauhoittuu, minkä myötä unet jäävät lyhyeksi. Se ei ole terveellistä, jos samaa menoa jatkuu pitkällä syötöllä”, Sinikka tiedostaa.
Sydänoireiden lisäksi Sinikan elämää ovat viime vuosina varjostaneet uuvuttava korona sekä borrelioosi, jonka hän sai kesällä 2022 punkin puremasta.
”Se vaivasi pitkään, mutta sillä ei ollut mitään osuutta sydämen pettämiseen.”
Vanhuus tuo kremppoja
Sinikka ei ole antanut terveysmurheiden lannistaa itseään.
”Vanhuuden mukana tulee kaikenlaista kremppaa, mutta kaikesta selvitään. Pitää kävellä hitaammin ja ottaa tukea portaissa, eikä voi enää sinkoilla sinne tänne ja olla sama hurjapää kuin nuorena. Täytyy pitää järki päässä, se auttaa.”
Kuolemaa Sinikka ei pelkää, vaikka tiedostaakin kahdeksankympin rajapyykin lähestyessä elämää olevan edessä vähemmän kuin takana.
”Elämä on niin suuri lahja, ettei sitä kannata käyttää pelkäämiseen. Se on turhaa.”
Sydänoperaation jälkeen Sinikka on kiinnittänyt huomiota elintapoihinsa, kuten hyvään uneen ja riittävään lepoon, joka hänellä oli unohtunut aiemmin.
”Pitää antaa aikaa palautumiselle, eikä ahnehtia enää liikaa ja paahtaa hulluna koko ajan. On hyvä välillä antaa aikaa vain itselleen. Olla vaan ja hengitellä.”
Palautumisessa auttavat lukeminen, vesijuoksu sekä pitkät kävelylenkit.
”Niillekin pitää antaa aikaa, ettei touhu mene suorittamiseksi.”
Ruokavalio uusiksi
Ruokavaliosta Sinikka on vähentänyt rakastamiensa juuston, kerman ja voin käyttöä.
”Suolisto on meidän toiset aivot. Jos syö huonosti, sen huomaa heti.”
Ruoka on yksi Sinikan intohimoista, mikä on saanut hänet lähtemään mukaan Helsingin Kruununhaassa sijaitsevan lounasravintola M18:n taustalle. Hän on yksi ravintolan osakkaista.
”Rakastan ruoanlaittoa. Siinä yhdistyy ihmisläheisyys, esteettisyys ja aistivoimaisuus.”
Rankkojen kokemusten jälkeen Sinikka puhkuu uutta intoa. Kesää värittävät muutamat laulukeikat. Syksyllä on luvassa yhteiskeikkoja näyttelijäkollega Heikki Kinnusen kanssa. Kaksikon mukana lavalle nousee muusikko Olli Ahvenlahti, joka toimii Turun Linnateatterissa pidettävien iltojen kapellimestarina ja isäntänä.
”Olemme Heikin kanssa näytelleet yhdessä jo Helsingin KOM-teatterissa 1970- ja 1980-luvulla. Naurua piisaa paitsi lavalla, myös yleisössä. Se on varma”, Sinikka hehkuu.
Ei haaveile eläkevuosista
Eläkevuosista Sinikka ei haaveile, eikä hän koe siihen tarvetta.
”Olen kehollisesti ja toiminnallisesti hyvässä kunnossa. Kehoni on toiminut aina hyvin, jos sydänhommaa ei lasketa. Intoakin riittää edelleen. Niin kauan tehdään kuin kysyntää riittää.”
Kaiken taustalla on rakkaus esiintymistä kohtaan, jonka Sinikka sai jo lapsena. Ensimmäisen näyttelijän roolinsa hän teki 11-vuotiaana radiossa. Hän esiintyi Yleisradion Pikku-Heidi -kuunnelmassa pääroolissa, mitä kautta avautui tie TV1:n lapsiteatterin eri näytelmiin.
”Olen päässyt tekemään ties mitä kaikkea urani aikana. Minulla on ollut aivan hassunkurinen ura, johon mahtuu järkyttävän paljon kaikkea”, Sinikka summaa.
Näyttelijän uran varrella on lukuisia ikimuistoisia musikaaleja esimerkiksi Svenska Teaternissa ja Linnanmäen Peacock-teatterissa toimineessa Uudessa Iloisessa Teatterissa.
”Olen ollut UIT-veteraani”, Sinikka nauraa.
Näyttelemisen lisäksi Sinikkaa on vetänyt puoleensa laulaminen, jossa hän niitti mainetta 1970-luvulla vasemmistolaisessa Agit Prop -yhtyeessä. Sinikka osallistui yhtyeen kanssa Suomen euroviisukarsintoihin On jotain mikä yhdistää -kappaleella vuonna 1975.
”Olen aina halunnut ilmaista itseäni näyttelemisen lisäksi laulaen. Nautin molemmista. Kyse on kutsumusammatista, jota tekee rakkaudesta.”
Taiteen luomisessa Sinikka on saanut virtaa karjalaisista evakkojuuristaan, jotka ovat näkyneet hänen luonteessaan uteliaisuutena, ennakkoluulottomuutena ja vilkkautena.
”Uteliaisuus on ollut voimavarani. Se on vienyt minua eteenpäin. Osaa kysyä ja kyseenalaistaa, eikä jätä asioita lillumaan niin kuin ne annetaan.”
Uteliaana Sinikka suhtautuu alkaneeseen kesään, jolta hän odottaa eniten vierailuja Kuhmon kamarimusiikkijuhlille ensimmäistä kertaa ja ystävänsä, näyttelijä Otto Rokan luotsaamassa Ykspihlajan kesäteatterissa Kokkolassa.
”Sehän on niin ylellistä, kun voi istua vain yleisössä”, Sinikka innostuu.
Luonto rauhoittaa
Rauhoittumista musiikin ja teatteritaivaan monitaiturille on tuonut kesämökki, jonka hän hankki 70-vuotiaana. Mökki sijaitsee puolentoista tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, Somerolla pienen lammen rannalla luonnon helmassa.
”Nautin mökillä luonnon äänistä. Luonto rauhoittaa. Sinne ei kuulu autojen äänet eikä liikenteen meteli, vaan ainoastaan tuulen suhina, lintujen laulu ja sadepisaroiden putoaminen.”
Mökillä Sinikka nauttii äänien lisäksi vehreydestä.
”Rakastan kevättä, kun valo ja vehreys lisääntyvät. Se tuo iloa ja onnea. Tuntuu että maailmassa olisi toivoa enemmän kuin koskaan, vaikka muuten maailma olisi mullin ja mallin.”
Lapsenlapsista iloa
Iloa Sinikka saa myös lapsenlapsistaan. Hänen tyttärellään on 12- ja 19-vuotiaat lapset, jotka kutsuvat isoäitiään mimmaksi.
”Yritin olla mumi, mutta se ei heille kelvannut”, Sinikka hymyilee.
Sinikasta on ihanaa seurata lasten kasvua ja elämää.
”Sitä kuvittelee heidän tarvitsevan minua, mutta enemmän minä tarvitsen heitä. Saan heiltä niin paljon kaikkia hauskoja juttuja ja kuulen, kuinka he näkevät maailman.”
Uudesta rakkaudesta Sinikka ei haaveile. Hän vakuuttaa pärjäävänsä hyvin yksin, vaikka tunnustaakin välillä kaipaavansa mahdollisuutta jakaa arkea jonkun kanssa.
”Täytyy myöntää, että kosminen yksinäisyys yllättää välillä. Arjen jakamisen onni. Se on asia, mitä välillä kaipaa. Olisihan se ihanaa jakaa arjen ilmiöitä ja havaintoja yhdessä jonkun kanssa. Toisaalta minulla on paljon kivoja ystäviä ympärillä, joille voin aina soittaa.”
Rakkautta Sinikka ei etsimällä hae.
”Se olisi outo kohtalo ja yhteensattuma, jos sellainen tässä iässä vielä kohdalle sattuisi.”
Mökilläkin Sinikka naurahtaa selvinneensä, vaikka puita pihalta on myrskyissä kaatuillut.
”Aina voi ulkoistaa hommia. Voi soittaa jollekin, joka osaa jotain. Ennen haettiin ammattiporukkaa keltaisilta sivuilta, nyt netistä”, Sinikka lohkaisee.
Kommentit
Oma kommentti