Maailmankuulu Gipsy Kings -yhtye Suomeen kesäkuussa!

Gipsy Kings. Kuva: Pressi.

Maailmankuulu Gipsy Kings saapuu konsertoiman Suomeen kesäkuussa. Yhtyeen perustajajäsenen, Diego Baliardon johtaman kokoonpanon konsertti pidetään Helsingin Kulttuuritalossa keskiviikkona 4. kesäkuuta, ja sen liput tulevat myyntiin keskiviikkona 19. helmikuuta.

Gipsy Kings sai alkunsa vuonna 1987, kun kaksi eteläranskalaista perhettä, Baliardo ja Reyes, päättivät alkaa vaalia romanikulttuuria musiikin merkeissä. Yhtye nousi pian kuuluisuuteen ympäri maailman muun muassa Bamboleo-kappaleensa ansiosta.

 

Ura lähes 20 vuotta

 

Gipsy Kingsin ura on kestänyt jo liki kaksikymmentä vuotta, ja kokoonpano onkin kaikkien aikojen menestynein ranskalainen yhtye. Heidän menestystään on sittemmin siivittäneet monet hitit, kuten Djobi Djoba ja Baila me. Yhtye on yhäkin yksi merkittävimmistä romanikulttuurin lähettiläistä ja genren suurin levymyyjä.

Yhtye on voittanut myös lukuisia palkintoja, kuten parhaan maailmanmusiikkialbumin Grammy-palkinnon kappaleella Savour Flamenco vuonna 2014. Kaikkiaan Gipsy Kingsin albumeita on myyty yli 20 miljoonaa ympäri maailman.

Diego Baliardo on kaikkien vuosien ajan ollut Gipsy Kingsin taiteellisen laadun takana. Hän kiertää yhä väsymättä eri mantereilla kokoonpanossa, johon kuuluu yhtyeen veteraaneja sekä uudesta sukupolvesta koostuvia soittajia Gipsy Kings by Diego Baliardo -kokoonpanon nimellä.

Gipsy Kings: https://gipsykings-diegobaliardo.com/en/

Teksti: jarikupiainen

Kommentit

Oma kommentti