Minulle tulee aina surullinen olo, kun luen juttuja yksinäisyydestä. Mikä meitä oikein vaivaa? Suomalaisia on viisi ja puoli miljoonaa. Kyllä siitä määrästä jokunen ystävä pitäisi jokaiselle löytyä. Vaan ei löydy.
Kirjoitan tätä kolumnia kesämökillä yksin paikassa joka oli isäni, mummini ja vaarini koti sota- aikana. Tunneside on voimakas. Olen ollut täällä lapsuuden kesät, perheen kanssa, saunonut pois ministeristressiä, nyt seestyneenä pohdin mihin ryhtyisi seuraavaksi.
Kaikki eivät halua naimisiin, useimmat haluavat kuitenkin jonkinlaisen parisuhteen. Vanhan liiton miehenä olen perinteisen tyylin hiihtäjä. Löysin vaimon, perustimme perheen ja saimme lapsia. Olen tästä kaikesta kiitollinen. Pokaalit on kaapissa, Jytkyt jytkytely, herroja tavattu meillä ja muualla, mutta ennen kaikkea olen saanut nähdä Suomen ja suomalaiset joka kolkalta. Se on jäänyt mieleen.
Ihminen kestää vastoinkäymisiä. Kaikilla on omansa. Yksinäisyyttä on kuitenkin vaikea kestää, jos ei halua olla yksin. Se syö sisältäpäin. Jokainen meistä on kokenut tavalla tai toisella elämänsä aikana, ettei kelpaa. Sellaisena kuin on. Vanhemmille, opettajille, valmentajille, itseään parempina pitäville. Jopa Jumalalle.
Jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas. Jos elämä jotakin on minulle opettanut, niin tämän. Me olemme ainutlaatuisia, kukaan ei voi korvata meitä. Toista samanlaista ei ole, eikä tule. Siksi minun on mahdotonta ymmärtää, ettei elämä kelpaa. On kokonaan toinen asia, että, yhdet pääsevät helpommalla kuin toiset ja tasan ei käy onnen lahjat.
Sairas, köyhä ja päähänpotkittu ihminen kokee huonommuutta. Katkeruus ei ole vierasta sekään. Kyllä kielteiset tunteet ovat sallittuja ja ymmärrettäviä. Yksin ne tuntuvat ylivoimaisilta. Ihmisarvo on luovuttamaton ja sille minä olen perustanut elämäni. Turpaan on tullut monella vuosikymmenellä, yksin en olisi selvinnyt.
Tämä on kokemusperäistä sanaa. Kun olin epäonnistunut ja jouduin työttömäksi 1990- luvun puolivälissä, minua veetutti oikein huolella. Ajattelin, että mies se on hävinnytkin ja hankkiuduin ihmisten ilmoille. Pikkuhiljaa aurinko alkoi paistaa risukasaan. Muiden ihmisten seura lääkitsi.
Auta, jos voit. Muutama sana ja lause voi olla ratkaiseva apu ihmiselle, joka tarvitsee ne ja haluaa tulla nähdyksi. Noteeratuksi. Mitä maksaa päivä mielenterveyttä? Sille ei ole mitään hintaa. Aikasi on kallista. Anna sitä.
Kirjoittaja: Timo Soini
Kommentit
Oma kommentti