Puolisonsa menettänyt yrittäjä Ringa Ropo, 60, koki, että elämä oli näköalatonta. Tänä vuonna hän alkoi purkaa sisällään olevaa tuskaa maalaamalla, ja taiteen luomisesta tuli hänelle terapiaa.
Teksti: Anneli Juutilainen kuvat: Tommi Tuomi
Usein se alkaa yhdestä ronskista siveltimenvedosta valkoiselle kanvaasille. Suuresta kaaresta, joka johdattaa seuraaviin linjoihin. Kun yrittäjä, ex-yleisurheilija Ringa Roposyventyy maalaamisen äärelle, hän ei pohdi lopputulosta tai sitä, mitä osaa tai ei osaa. Sen sijaan hän antaa tunteilleen ja ajatuksilleen tilaa.
Viime talvesta lähtien Ringa on maalannut kymmeniä tauluja. Hänen on toisinaan vaikea ymmärtää, miten ja miksi maalaamisen äärelle ryhtyminen on koskettanut häntä niin vahvasti.
”Taiteen avulla olen työstänyt asioita, joiden on tarvinnut päästä ulos. Luovuus antaa mahdollisuuden sisäiselle prosessille, jonka avulla olen alkanut eheytyä.”
Vielä vuosi sitten Ringa suunnitteli hakeutuvansa terapiaan purkamaan kaikkea kokemaansa: rakkaiden ihmisten menetyksiä ja surujaan. Ajatus kuitenkin jäi, kun siveltimet ja kanvaasit tulivat osaksi hänen elämäänsä.
”Maalaaminen on minun terapiaani. Uskon, että matka omaan itseeni onnistuu kaikkein parhaiten näin, oman toimintani kautta.”
Tulppa, joka irtosi
Ringa jäi leskeksi huhtikuussa 2023, kun hänen aviomiehensä, entinen kolmiloikkaaja Heikki ”Hessu” Herva kuoli haimasyöpään 60-vuotiaana. He ehtivät olla naimisissa reilun vuoden. Pitkä ystävyys oli syventynyt rakkaudeksi vuonna 2017.
Jo sitä ennen Ringa oli kokenut elämässään kovia menetyksiä. Hänen esikoispoikansa Juho kuoli leukemiaan vuoden ja 10 kuukauden ikäisenä vuonna 1999. Lisää surua tuli kymmenen vuoden välein: Ringan äiti menehtyi yllättäen 72-vuotiaana sydämen vajaatoiminnan seurauksena vuonna 2010, ja vuonna 2020 Ringan paras ystävä kuoli aivosyöpään.
Ringa koki romahduksen noin vuosi miehensä kuoleman jälkeen, kun merkkipäivät laukaisivat surun. Elämä tuntui näköalattomalta ja aloitekyvyttömältä. Hän haki apua lääkäristä ja sai ahdistukseen lääkityksen. Se auttoi häntä pääsemään takaisin kiinni arkeen ja työhön.
Ringa on yrittäjä ja toimii muun muassa tyttärensä, korkeushyppääjä Ella Junnilan pr-managerina sekä pikajuoksijoiden Konsta ja Iina Alatuvan managerina. Lisäksi hän tekee töitä Sponssipörssi-nimiselle yritykselle.
Kun Ringa viime helmikuussa täytti 60 vuotta, hän halusi juhlistaa merkkipäivää aikuisten lastensa kanssa ja varasi koko porukalle osallistumisen muusikko ja taiteilija Sofia Zidanvetämään taidepajaan. Belgiassa asuva Ella ei päässyt paikalle, mutta tytär Emma ja poika Juuso lähtivät äitinsä mukaan viettämään kaksituntisen tuokion Rastilan kartanolle. Ringa valitsi lempivärinsä sinisen eri sävyjä ja antoi siveltimen liitää tyhjällä kanvaasitaululla.
”Yllätyin, miten nopeasti jokin tulppa irtosi sisälläni. Kotiin päästyäni ja vielä seuraavanakin päivänä ajattelin vain sitä tunnetta, joka minulle tuli maalatessani ja sen jälkeen.”
Ringa ei löydä sanoja, jotka kuvaisivat näitä tuntemuksia. Jonkinlainen myllerrys oli kuitenkin alkanut hänen sisällään. Ringa kaivoi esille edesmenneen äitinsä vanhat sudit ja akryylimaalit ja kävi ostamassa kaupasta maalauspohjia. Ringan äiti oli ollut taidokas maalari, ja Ringalla on työhuoneensa seinällä kaksi äidin maalaamaa maisemaa.
Seuraavana aamuna Ringa heräsi taas samaan tunteeseen. Hän halusi maalata lisää. Sitten hän ryhtyi sutimaan.
”Ujutin itseni vahingossa tilanteeseen, jossa huomasin kaipaavani maalaamista aina, kun suti ei ollut kädessäni.”
Riihimäellä asuva Ringa teki poikansa Juuson vanhasta huoneesta itselleen maalausstudion. Hän vei sinne työpöydän ja tuolin, osti lisää maaleja ja suteja, maalauspohjia ja -telineitä. Parhaimmillaan hän sulkeutuu huoneeseen maalaamaan aamulla, menee sinne takaisin päivällä ja vielä myöhään illalla.
”Kun tarve tulee syvältä sisältä, sitä vastaan on turha taistella.”
Voima vetää studiolle
Kuukausien kuluessa uusia teoksia alkoi syntyä päivittäin. Ringa lähetteli perheen sisäiseen WhatsApp-ryhmään kuvia ”päivän teoksesta”. Kun inspiraatio iski ja kanvaasit olivat lopussa, Ringa maalasi kotoa löytämilleen pahvinpalasille. Niin voimakas luomisen tarve oli.
Taiteen tekeminen ei ollutkoskaan ennen puhutellut Ringaa.
”Ajattelin aina, että toiset tekevät käsillään, minä teen jaloillani. En ymmärtänyt, että taide voisi olla minua varten.”
Keväällä Ringa sattui mainitsemaan uudesta hurahduksestaan Hakametsän jäähallilla kesäkuun alussa pidetyn Huippu-urheiluviikon järjestäjälle. Tämä ehdotti, että Ringa voisi pitää tapahtuman yhteydessä ensimmäisen taidenäyttelynsä. Ringa hämmentyi.
”Ajattelin, ettei siinä ole mitään järkeä. Luottamus omiin kykyihini oli hyvin huono, enkä ollut missään vaiheessa ajatellut maalaamani kenellekään toiselle vaan täysin omaksi ilokseni.”
Ringan yllätykseksi hänen teoksistaan saamansa palaute oli hyvin positiivista. Näyttelyn jälkeen eräs ammattitaiteilija lähestyi Ringaa. Hänen mielestään teoksista näkyi, että Ringa kävi läpi vaikeita asioita. Taiteilija tiedusteli, mistä Ringan teosten tummanpuhuvat sävyt, sininen musta ja harmaa kumpusivat. Mitä ne tarkoittivat, mitä Ringa halusi teoksillaan kertoa?
”Se pysäytti. Vasta silloin ymmärsin, että hitto vie, minähän pusken ulos jotain, jota en ollut edes tiedostanut. Jotain käsittelemätöntä, jonka täytyy päästä tätä kautta ulos.”
Tuon kohtaamisen jälkeen Ringa ymmärsi, miten hyvä olo hänelle tulee jokaisen maalaushetken jälkeen. Ikään kuin hengittäminen olisi helpompaa.
Elämä voittaa
Elokuussa Ringan teoksia oli esillä myös töölöläisessä El Reyo -taidekellarissa, ja hän on myynyt useita maalauksiaan. Kuukausien kuluessa hän on ahminut lisää tietoa ja opetellut erilaisia maalaustekniikoita sosiaalisen median välityksellä.
Vaikka monet Ringan teokset ovat tummia, hän on yrittänyt pakottaa itseään käyttämään myös värejä. Ringa pitää erityisesti punaisesta ja vastaväreistä – elementeistä, jotka eivät sulaudu ympäristöön vaan pysäyttävät ja rikkovat harmonian. Eräänä päivänä hän ryhtyi tekemään uutta teosta ja huomasi täyttävänsä maalauspohjaa mustalla spiraalilla.
”Silloin ajattelin: ei hitto, taas tätä samaa. Päätin lisätä teokseen keltaista väriä, ja se sai auringon muodon. Teos sai nimekseen Toivon puolella.”
Ringalla on tapana työstää useita keskeneräisiä töitä samanaikaisesti. Hän rakentaa teoksiin rouheita pintoja tekstuuripastalla, erilaisilla korjaustäytemassoilla, leivinjauheella ja sokerilla ja käyttää siveltimien lisäksi myös veitsiä. Erään taulun pinnan rosoisuuden hän teki rapsuttelemalla vanhalla pankkikortilla.
Maalatessaan Ringa unohtaa ympäröivän maailman. Useimmiten hän luo uutta hiljaisuudessa, toisinaan klassista musiikkia kuunnellen. Joskus Teams-kokous on unohtunut, kun Ringa on luomisvimmassaan menettänyt ajantajunsa.
Joskus Ringasta tuntuu, ettei teos etene, mutta lopulta hän oivaltaa puuttuvan palasen tai ratkaisun, joka tekee maalauksesta eheän.
”Sen jälkeen on voittajafiilis. Se on samankaltainen tunnetila, jollaisia olen kokenut urheilussa.”
Ringa vertaa maalaamisen aiheuttamaa tunnetilaa urheilusuorituksen jälkeiseen endorfiiniryöppyyn.
”Silloin tuntuu, että elämä voittaa taas. Maalaaminen on minulle äärimmäisen puhdistavaa, eheyttävää ja voimaannuttavaa.”
Vaikka Ringa kokee maalaamisen terapeuttisena, hän ei pohdi aktiivisesti elämänsä kipukohtia teostensa äärellä. Usein ne saattavat pulpahtaa pintaan ja ”siekaista” vasta jälkikäteen, kun maalaus on valmis.
”En pysty määrittelemään, kenen kuolemasta mikäkin suru tai teos kumpuaa. Oleellista on, että tuska pääsee ulos.”
Kuin karkkikaupassa
Ringa tietää olevansa vasta taiteilijuutensa alkutaipaleella, mutta hän ei halua asettaa itselleen tavoitteita tai suunnitelmia. Epävarmuus omista taidoista jäytää usein mieltä, vaikka kehuja tuleekin. Samaan aikaan Ringa iloitsee suunnasta, jonka on nyt löytänyt elämälleen.
”Tiedän olevani oman ammatillisen urani loppumetreillä ja tunnen pohjatonta iloa siitä, että olen löytänyt elämääni jotain sellaista, mitä voin tehdä, vaikka olisin sänkypotilas. Saan suurta lohtua ajatuksesta, että minulla on tällainen uusi ystävä, maalaus.”
Nyt 60-vuotiaana hän on ensimmäistä kertaa elämäntilanteessa, jossa aikaa omille intohimoille ja tarpeille on miltei rajattomasti. Ringa arvelee, ettei hän ole aiemmin osannut pysähtyä tutkiskelemaan itseään syvällisemmin.
”Tuntuu, että olen nyt matkustanut omaan itseeni ensimmäistä kertaa kunnolla. Taide on ollut purkautumisvälineeni, jonkinlainen väylä puhdistumiselle.”
Vuosien ajan Ringa eli muille: huippu-urheilulle, perheelleen, rakkailleen, suruista selviytymiselle.
”Rakennan nyt uudenlaista elämää, joka näyttää omalta itseltäni. Haluan etsiä omanlaisen tapani nähdä asioita, löytää minun tapani käyttää värejä ja maalata. Rajattomat mahdollisuudet tuntuvat koukuttavalta, siltä kuin olisin karkkikaupassa ja saisin valita, mitä haluan.”
Vaikka suru puolison menetyksestä on yhä suuri, Ringa kokee oppineensa elämään hyvää itsenäistä elämää. Arki on mennyt eteenpäin eikä suru väritä jokaista päivää.
Puolisonsa kuoleman jälkeen Ringalla oli tapana käydä tämän haudalla kerran viikossa, aina perjantaisin, jotta ”Hessukin pääsisi viikonlopunviettoon”. Ajan kuluessa tiivis rutiini on jäänyt.
”Ei Hessu silti katoa minnekään, kuten ei Juhokaan. Molemmat kulkevat aina mukanani.”
Ringa Ropo
Syntynyt: 1966 Kangasniemellä.
Asuu: Riihimäellä siperianhusky Cindyn kanssa.
Perhe: Leski. Aikuiset lapset Ella, Emma ja Juuso Junnila sekä vuonna 1999 alle 2-vuotiaana menehtynyt Juho.
Ura: Yrittäjä, työskentelee urheilijoiden pr-managerina. Entinen pituus- ja korkeushyppääjä. Pitää yhä hallussaan pituushypyn Suomen ennätystä 685 tuloksellaan vuodelta 1990.
Lähde: Seura
Kommentit
Oma kommentti