Henna Peltonen kannustaa sometaukoihin

Henna Peltonen. Kuva Studio45

Henna Peltonen pitää tietoisia sometaukoja.

– Vaikka olen sisällön tuottaja ja minunhan pitäisi markkinoida somea, haluan kuitenkin kannustaa ihmisiä sometaukoihin ja lisäämään sitä oikeaa elämää ja läsnäoloa somen ulkopuolella, Henna kertoo hymy.fille.

– Pidän nykyään tietoisia sometaukoja säännöllisesti ja haluan kannustaa siihen muitakin, sillä vaikutus on hyvin kokonaisvaltainen.

Hän kertoo alkaneensa tulla jopa hieman allergiseksi tämän ajan digimaailmalle, joka ruokkii jo muutenkin suorituskeskeistä kulttuuriamme ja jossa ihmiset seurustelevat nykyään enemmän teknologian kuin toistensa kanssa.

– Tänä päivänä esimerkiksi monet perheet viettävät aikaa mielummin älylaitteilla kuin nauttivat toistensa seurasta ja läsnäolosta. Ruutuaika korvaa monilla jopa ajan rakkaimpien kanssa. Surullisen huolestuttavia ilmiöitä, joilla voi olla vakaviakin seurauksia.

Henna toteaa aikuisten tuskailevan sitä, että lapset viettävät aikaa älylaitteilla, mutta eivät huomaa itse toimivansa samoin.

– Jopa kuntosalit kannustavat ihmisiä treenaamaan älylaitteiden kanssa kun eri tunneille ladataan eri sovelluksia. Ihmiset eivät kohta osaa kuunnella omaa kehoaan ilman teknologiaa tai ylipäänsä mennä mihinkään ilman älylaitteita.

– Lisäksi some tuntuu välillä muistuttavan naimisissa olevien tinder alustaa, josta haetaan piristystä arkeen.

Henna kertoo boikotoivansa itse jopa itsepalvelukassoja, koska haluaa mielummin kohdata ihmisiä kuin kommunikoida teknologian kanssa.

– Hyvinvointivalmentajana olen huolissani mielenterveysongelmien kasvusta. Maailma tarvisi enemmän pysähtymistä, läsnäoloa ja kohtaamisia.

Lue myös:

Tässäkö sähköautoilun sudenkuoppa? ”Järjetöntä pitää 4 tunnin taukoja”

Tällainen on 24v. opettajatar – seksiä oppilaansa kanssa – kuka olisi uskonut viattoman oloisesta brunettesta!

Uuteen kotipaikkaan muuttaneella Tapani Kansalla erikoinen talon omistusjärjestely

Muistatko vielä Shania Twainin? – 57-vuotias poseeraa lähes nakuna

Tältä näyttää lapsiperheeseen tullut ukrainalainen pakolaisnainen, jonka vuoksi isä jätti kaiken! – kuvissa upeana

Yläosattomissa MM-finaalin suorassa lähetyksessä viuhahtaneen naisfanin kuva levisi mediassa

Mies hylkäsi avovaimonsa kotiin tulleen ukrainalaisen pakolaisen vuoksi – kaunis vaaleaverikkö!

Mautonta vai makeaa? – Qatarissa paljastellut MM-fani esitteli muotojaan finaaliottelussa

Thaimaalainen Nat riisuu ujostelematta – liitto miljonäärimiehen kanssa lisäsi julkisuutta

Hymy: Elli Haloo vaihtoi miestä!

Ups, tarpeilleen mennyt vaimo unohtui tien varteen – käveli 20km – arvaa suuttuiko?

Tässäkö maailman kuumin puuseppä – 19-vuotias Lauren valloittaa somessa

Näin säästät talouspaperia huomattavia määriä

Uskoisitko, että Paula on 60-vuotias? – kuin teinitytöksi photoshopattu

Heräätkö yöllä, etkä saa sen jälkeen unta? – Tässä vinkki lukijalta!

Upea ja uhkea Erika Vikman laski rintaliivinsä alas – muodot esillä

Seksistä oppilaansa kanssa syytettynä ollut opettajatar tarjoaa joogapalveluja – kuva julkaistu bikineissä!

10 hemaisevaa kuvaa ja videota Lidlin Laurasta – kaikkien aikojen kuumin kassaneiti!

Miesvangilla ”sopimaton suhde” kahden naisvartijan kanssa – hehkeistä naisvartijoista kuvat julki

Kaunis matematiikan opettajatar hehkeänä kuvissa: ”Tavoitteena olla tuottava”

Vinkki ”tosisäästäjälle” – vessanpönttö puhtaaksi kierrätyksellä – ja halpaa on!

Teksti: jarikupiainen

Kommentit

Oma kommentti