Irina vaihtoi geologian opiskelut johonkin ihan muuhun – hänestä tuli strippari

Irina Tundra kertoo elämästään Juhamatti Niemisen kirjoittamassa ja Matti Matikaisen kuvittamassa jutussa Hymyn painetussa lehdessä.

Ja kyllä! Siellä on niitä ihanan rohkeita hymymäisiä kuvia. Esimerkiksi Irina suihkussa.

Kymmenen vuotta sitten geologian opinnot strippaamiseen vaihtanut Irina on tehnyt ulkonäkönsä eteen paljon töitä. Rintoja nainen on suurentanut useaan otteeseen, nykyiset ovat kokoa 800cc, ja ne hän sai palkintona voitettuaan Suomen Seksikkäin -kisan vuonna 2017. Täyteainetta on huulissa, silmien alla ja nenässä, botoxia otsassa.

– Tavoitteenani on ollut saada nukkemaisen glamourmallin ulkonäkö. Ei minulla ole ollut mitään yhtä kauneusesikuvaa, vaan olen kerännyt vaikutteita eri suunnilta, Irina kertoo lehdessä.

Kauneustoimenpiteissä piilee myös vaaransa, jonka Irina joutui kokemaan muotoillessaan nenäänsä vuosi sitten. Nenään ilmaantui keltaisia pesäkkeitä ja pari päivää täyteaineen laittamisen jälkeen nenä alkoi vuotaa verta. Tämän arveltiin alkuun johtuvan tulehduksesta.

Karu totuus selvisi myöhemmin.

– Täyteaine oli tukkinut verisuonen ja ympäröivä iho oli kuollut hapenpuutteeseen.

Komplikaatiosta Irinalla on muistona edelleen arpi nenässään. Lisäksi hengittäminen on vaikeaa.

Mutta kauneudesta ilmeisesti joutuu kärsimään. Kipin kapin kioskille ostamaan Hymy, vielä ehdit ennen kuin uusi numero ilmestyy.

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Irina Tundra

Kommentit

Oma kommentti